Hyppää pääsisältöön

"Minut myytiin" – vielä 1900-luvun alussa lapsia myytiin huutokaupassa

Hyvinvointivaltio-Suomen historia on lyhyt. Vielä 1960-luvulla oli elossa ihmisiä, jotka oli vuosisadan alussa huutokaupassa myyty huutolaislapsiksi – vähiten tarjoavalle. Dokumentissa (1968) huutolaislapsista ja huutolaisuudesta tavataan nyt jo aikuisia, jotka lapsina päätyivät huutolaisiksi. Mukana on myös dokumentin ohjanneen Lauri Markoksen haastattelu.

Kun vanhemmat olivat kuolleet tai eivät syystä tai toisesta voineet elättää lastaan ja kun kunta ei ottanut lasta huollettavakseen, lapsi myytiin huutokaupalla.

Kunta myi lapsen sille, joka oli valmis ottamaan hänet pienintä kunnalta saatua elatussumaa vastaan.

Huutokaupoista muodostui usein tinkimistilaisuuksia, joissa lapsen ihmisarvo laskettiin muutamissa kolikoissa tai jyväkiloissa.

”Se oli semmonen tyyli, että lapsi nostettiin pöydälle ja toisella kädellä vasaramies piti tukasta kiinni, että tämmönen tämä on, että paljonko tahotaan, joka tämän ottaa. Kolmetoista markkaa minustaki tahottii, kun minua myytiin.” Näin kertoo Aleksi Pietilä omasta kohtalostaan.

Dokumentin kaksi muuta huutolaislasta ovat Kalle Löth ja Aapeli Tiitinen.

Huutokaupat pidettiin viattomien lasten päivänä joulun jälkeen, jolloin tämänkin dokumentin ensiesitys oli vuonna 1968.

Senaatti lakkautti huutolaisuuden vuonna 1891, mutta se jatkui vuoteen 1922 asti.


Dokumentin ohjannut Lauri Markos kertoo haastattelussa ohjelman syntytaustoista ja muun muassa siitä, miten dokumenttiin haastatellut suhtautuivat omaan kohtaloonsa lapsuudessaan huutolaislapsina.

Kommentit