Ohjelmassa tarkastellaan asuntojen rahoitusjärjestelmiä, ennen kaikkea aravalainaa. Vielä 1960-luvulla arava-asuntoa joutui jonottamaan kymmenenkin vuotta.
1970-luvulla tilanne oli vähän helpottanut, mutta edelleenkin rahoituksen saamineen omaan asuntoon oli työlästä. Ohjelmassa myös vertaillaan omistusasunnoissa asuvien ja vuokra-asunnoissa asuvien asumiskustannuksia.
Sotien jälkeen Suomessa oli huutava asuntopula. Vuonna 1949 eduskunta hyväksyikin asuntorakennustuotannon valtuuskunnan eli Aravan ensimmäiset lait. Näin syntyi ns. Arava-järjestelmä. Se perustui asuntojen hintasäätelyyn, halpakorkoisiin lainoihin ja verohelpotuksiin.
Vaikka Arava-järjestelmän avulla saatiinkin useita arava-omistusasuntoja ja arava-vuokra-asuntoja, niin asumistaso ei välttämättä parantunut. Asunnot sijaitsivat usein lähiössä hankalien kulkuyhteyksien päässä ja asuntojen koot pienenivät. Kun vuonna 1970 asunnon koko oli keskimäärin 71 neliömetriä, niin kaksi vuotta myöhemmin se oli 67 neliömetriä.
Teksti: Seija Aunila