Hyrrä-ohjelmassa psykologi Kirsti Kivinen kertoo siitä, miten isä voi leikkiä lapsen kanssa.
1970-luvulla isät olivat vielä ennen kaikkea perheentulon hankkijoita. Isät eivät useinkaan leikkineet lasten kanssa. Hyrrä on tarttunut tähän ongelmaan.
Vanhemmille suunnatuissa "kirjeissä" annettiin konkreettisia ohjeita siitä, mitä isä voi tehdä lasten kanssa . Isä voi esimerkiksi viedä lapsen puistoon kävelemään, kaupungille katsomaan näyteikkunoita tai vaikka kantaa selässään pitkin olohuoneen lattiaa.