Hyppää pääsisältöön

Näköradiota esitellään Berliinissä

Yleisradion reportteri Vuokko Arni koki näköradiolähetyksen Berliinin kesäolympialaisissa vuonna 1936. ”Kaukonäkeminen” tapahtui pimeässä huoneessa.

Tietolaatikko

Maailman ensimmäinen julkinen tv-lähetys tapahtui Lontoossa vuonna 1925

Saksassa aloitettiin säännölliset lähetykset vuonna 1935

Uusi Suomi –lehti pohti Suomessa jo vuonna 1928 kaukonäkemisen eli televisionin mahdollisuuksia

Arni tunnustaa joutuneensa selostamaan ”asiaa, jota ei itsekään ymmärrä”.

"Nyt voi eri puolella Berliiniä seurata kaukonäköradiossa tapahtumia stadionilla. Eikö kuulosta uskomattomalta, että kilometrien päässä stadionilta näkee ja kuulee mitä siellä tapahtuu?"

Suuren nenäliinan kokoista tv-kuvaa kokoonnuttiin katselemaan pimennettyyn huoneeseen. Yleisö oli niin innoissaan, että päästeli intiaanihuutoja.

Arni kuvaa myös lähetysvaunua, jossa ääni ja kuva saatiin nauhalle ”jollakin salaperäisellä tavalla”.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit