Hyppää pääsisältöön

Neuvostoliitosta höllä valtioliitto

Syyskuun 5. päivänä Neuvostoliiton kansankongressi hyväksyi siirtymäkauden johtojärjestelmän. Keskushallinnon valta karsittiin pois, ja tasavallat kasvattivat painoarvoaan. Kommunistisen puolueen toiminta oli kielletty noin viikkoa aiemmin.

Kansankongressi päätti presidentti Mihail Gorbatšovin johtaman valtioneuvoston perustamisesta. Hallituksen jäsenet olivat jäsenmaiden johtajia. Heistä keskeisin oli Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsin.

Hallituksen keskeisimmät tehtävät olivat ulkopolitiikka sekä asevoimien ja turvallisuuspoliisi KGB:n johtajuus. Vanhoillinen kansanedustajien kongressi lakkautettiin.

Jäsenmaat valitsivat edustajat uuteen kaksikamariseen parlamenttiin. Venäjä sai valita 52 edustajaa ja muut jäsenmaat kukin 20.

Lähes kaikki Neuvostoliiton maat olivat tähän mennessä antaneet itsenäisyysjulistuksen. KGB:n asema ja puna-armeija olivat kuitenkin käytännössä vielä itsenäisyyden tiellä. Neuvostoliitto ei ollut vielä virallisesti tunnustanut mm. Baltian maita, mutta oli luvannut kunnioittaa maiden suvereniteettia.

Teksti: Paavo Rytsä

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto