Hyppää pääsisältöön

Oiva Paloheimo ei uskonut runoilijaromantiikkaan

Kirjailija Oiva Paloheimo suhtautui epäilevästi romanttisiin näkemyksiin kirjailijan luovasta työstä. Hänen selityksensä omalle kirjoittamiselleen kuuluu: "Minun täytyy tehdä tätä, kun minä en osaa mitään muuta."

Tietolaatikko

Oiva Paloheimon tuotanto:
Valtava laulaja: runoja. WSOY, 1935.
Levoton lapsuus: kertomus. WSOY, 1942.
Elopeltojen yli: runoja. WSOY, 1943.
Punainen lintu: romaani. WSOY, 1945.
Peili: romaani. WSOY, 1946.
Taikakampa: iloisia ja totisia satuja Heponiemestä. Pellervo, 1946.
Pan kuuntelee virttä: runoja. WSOY, 1947.
Tuonen virran tällä puolen: novelleja. WSOY, 1948.
Lepakko: romaani. WSOY, 1949.
Lipin pakinoita. WSOY, 1950.
Ratsastus Eedeniin: romaani. WSOY, 1952.
Ongelmatyttö ja muita pakinoita. WSOY, 1953.
Tirlittan – orpotyttö ihmisten ihmemaassa. WSOY, 1953.
Patarouva: romaani. WSOY, 1956.
Tinaseppä ja seitsemän. WSOY, 1956.
Ei puu yksin pala: romaani. WSOY, 1958.
Oivalluksia. WSOY, 1959.
Salonki. WSOY, 1961.
Palaa ne linnut vielä: runoja. WSOY, 1962.
Lapsia ja enkeleitä. WSOY, 1960.

Elävän arkiston kirjailijahaastattelujen ja -esittelyjen teosluettelot:
Sari Jovero
Johanna Mälkki
Jussi Pylväs

Oiva Paloheimo (1910-1973) löi itsensä läpi vuonna 1942 ilmestyneellä romaanilla ”Levoton lapsuus”.

Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluu myös vuonna 1953 ilmestynyt ”Tirlittan - orpotyttö ihmisten ihmemaassa”. Myös lyyrikkona kiitetty Paloheimo rakasti lapsena runoja ja "romaaneja, jotka itkettivät".

Paloheimo on haastattelijansa kanssa eri mieltä niin puutteen, inspiraation kuin sisäisen pakon merkityksestä luomistyössä. "On pötyä, että puutteessa mitään tehdään, mutta kun on kaunis päivä ja on ruokaa, silloin ruvetaan tekemään työtä. Innoitus tulee ehkä siitä väärästä luulosta, että minä olen ainoa, joka voin tämän sanoa."

Inspiraatio ei tullut salamaniskuna taivaalta, vaan ainoastaan työskentelemällä. Toimittaja Pekka Tiilikainen joutuu lopuksi alistuneena myöntämään: "En ole onnistunut houkuttelemaan teitä runoiluun."

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto