Olli Jalosen mukaan kirjailijan päätehtävä on pitää kieli elossa

Olli Jalonen kuvasi suomalaista lähihistoriaa romaanissa ”Isäksi ja tyttäreksi”. Romaani sai Finlandia-palkinnon vuoden 1990 parhaana kirjana. Kriitikkojen keskuudessa romaani oli korkealle arvostettu.

Hämeenlinnassa vuonna 1954 syntynyt näytelmäkirjailija ja prosaisti Olli Jalonen pohtii radiohaastattelussa 1994, millainen on hänen sielunmaisemansa ja kenelle hän osoittaa teoksensa. Lisäksi hän pohtii, millainen on kirjailijan yhteiskunnallinen vastuu ja mikä on kirjailijan tehtävä.

Hän julkaisi esikoisnovellikokoelmansa ”Unien tausta” jo vuonna 1978, mutta on jäänyt suurelle yleisölle hieman tuntemattomaksi. Sen sijaan kriitikot ovat ylistäneet häntä. Jalosen teoksissa eteläsuomalainen maisema harjuineen lehtipuineen ja järvenselkineen toistuvat usein. Kirjailija itse toteaa, että kirjoittaessaan hän ei ajattele ketään tiettyä vastaanottajaa vaan kirjoittaa itselleen. Vasta julkaisun jälkeen teoksesta tulee kuin avoin kirje tai viesti. Hän kuitenkin toteaa, että lukijoiden joukossa on monenlaisia ihmisiä.

Jos kaikki käyttäisivät vain virastokieltä tai kirjakieltä, kieli siinä supistuisi.― Olli Jalonen kielen asemasta.

Kirjailija itse pyrkii siihen, että saa oman kokonaisäänensä tekstiin mukaan. Hän on kokeillut kirjoittamistyössään lukemalla ääneen. Käytännössä hän on siis sanonut ääneen sanoja eri vaiheissa kirjoitustyötä. Se toi Jalosen mukaan omaan takeltelevaan ajatteluun rytmiä. Lauseet hieman pitenivät ja lauseet tulivat ehkä hieman vaikeammin luettaviksi, hän ynnää haastattelussa. Hänestä oli suorastaan etu, jos tekstissä oli ”hidastetta”. Mitä vaikeampaa tekstiä, sen pakottavampaa oli pysähtyä sitä ajattelemaan. Sillä, jos kaikki käyttäisivät vain virasto- tai kirjakieltä, kieli siinä supistuisi, Jalonen sanoo.

Kriitikko Pekka Tarkka oli todennut Isäksi ja tyttäreksi -kirjasta, että se on täydellinen kirja. Kirjailija itse toteaa, ettei se sitä ollut. Itse hän pitää täydellisyyttä hipovina sellaisia kirjoja, jotka ovat minimalistisia ja joissa on syvempi rauha.

Kirjailijan päätehtävä on pitää kieltä elossa eikä hänellä ole yhteiskunnallisia tehtäviä.― Olli Jalonen kirjailijan tehtävästä.

Jalosesta kirjailijan päätehtävä oli pitää kieltä elossa. Hän ei näe, että kirjailijalla olisi jotain yhteiskunnallisia tehtäviä. Jalonen ei myöskään ymmärrä vaatimuksia, joiden mukaan kirjailijoiden pitäisi toimia jonkinlaisina kansakunnan itsetunnon kohottajina.

Haastattelussa sivutaan myös Jalosen henkilöhahmoja ja sitä, miten he kärsivät yksinöisyydessään. He etsivät alati turvaa ja toista ihmistä. Jalosen mukaan se on inhimillistä, sillä ihminenhän hakee koko ajan ravintoa ja toista ihmistä, jotka ovat elämän perusasioita.

Teksti: Jukka Lindfors & Sirpa Jegorow