Hyppää pääsisältöön

Olli Mäen haastattelu

Nyrkkeilijä Olli Mäki kertoo tulevasta ottelustaan ja kuvaa harjoittelumetodejaan vuonna 1961. Suomalaislupauksen sparraajana toimii Pertti Purhonen.

Vastustajana Mäen kuudennessa ammattilaisottelussa 20.11.1961 oli brittiläinen Howard Winstone, joka tuolloin oli höyhensarjan maailmanlistan viidentenä. Mäki hävisi Winstonelle pisteillä.

Mäen harjoitusvastustajana on tuon ajan menestyksellisin suomalaisamatööri Pertti Purhonen, joka saavutti olympiapronssia Tokiossa 1964.

Olli Mäki harjoittelee (1960).
Olli Mäki harjoittelee (1960). Olli Mäki harjoittelee (1960). Kuva: yle/kalle kultala Olli Mäki,Yle Elävä arkisto

Tietolaatikko

Olli Mäki (s. 1936) nyrkkeili kevyen sarjan EM-hopeaa vuonna 1958 ja kultaa seuraavana vuonna

Ammattilaiseksi hän ryhtyi vuonna 1960

  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto