Nyrkkeilijä Olli Mäki kertoi tulevasta ottelustaan ja kuvasi harjoittelumetodejaan vuonna 1961. Suomalaislupauksen sparraajana toimi Pertti Purhonen.
Vastustajana Mäen kuudennessa ammattilaisottelussa 20.11.1961 oli brittiläinen Howard Winstone, joka tuolloin oli höyhensarjan maailmanlistan viidentenä. Mäki hävisi Winstonelle pisteillä.
Mäen harjoitusvastustajana on tuon ajan menestyksellisin suomalaisamatööri Pertti Purhonen, joka saavutti olympiapronssia Tokiossa 1964.

Vuonna 2023 Mäki valittiin postuumisti suomalaisen urheilun kunniagalleriaan, Hall of Fameen.
Tietolaatikko
Olli Mäki (1936–2019) nyrkkeili kevyen sarjan EM-hopeaa vuonna 1958 ja kultaa seuraavana vuonna. Ammattilaiseksi hän ryhtyi vuonna 1960.
Vuonna 1962 Mäki esiintyi yhdessä suomalaisen nyrkkeilyhistorian suurimmassa tapahtumassa, höyhensarjan MM-ottelussa Helsingin Olympiastadionilla.
Vuoden urheilija -äänestyksessä Olli Mäki sijoittui parhaimmillaan kolmanneksi vuonna 1959.