Hyppää pääsisältöön

Päivänsäde – elokuva Mannerheimin lastensuojeluliiton toiminnasta

Ohjelmassa esitellään Mannerheimin lastensuojeluliiton toimintaa eri puolilla Suomea.

Kamera kiertää Savon Lastenlinnassa Kuopiossa, Kivirannan Lastenkodissa Ala-Torniossa, Ukonniemen hoitolaitoksessa ja Helsingin Lastenlinnassa.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto perustettiin vuonna 1920 kenraali Carl Gustaf Mannerheimin aloitteesta. Sen tarkoituksena oli, "että jok`ainoa Suomen lapsi äidin kohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi". Liiton ansiosta ovat mm. lasten- ja nuorten neuvolat.

Vuonna 1920 Suomessa oli kolme miljoonaa asukasta, joista miljoona alle 15-vuotiasta. Suuri osa lapsista eli puutteessa ja lapsikuolleisuus suurta. Sosiaahuolto oli vielä rakennus- ja korjausvaiheessa.

Liiton perustamisen ja toiminnan taustalla oli Sophie Mannerheimin työ yksinäisten äitien avustamiseksi, joka oli alkanut jo 1917. Vuonna 1918 Sophie Mannerheim kokosi työryhmän pohtimaan lastensuojeluongelmia. Ryhmän kantavana voimana oli kouluneuvos Erik Mandelin.

Työryhmä esitti suunnitelman, johon sisältyi neuvolaverkoston rakentaminen, kenraali Mannerheimille. Tämä kutenkin epäröi aluksi. Oleellinen sysäys liiton perustamiseksi oli lastentautiopin asiantuntijan, dosentti Arvo Ylpön mukaantulo. Gustaf mannerheim suostui liiton keulakuvaksi ja 4.10.1920 se perustettiin nimellä kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Liiton hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Sophie Mannerheim, varapuheenjohtajaksi Arvo Ylppö ja sihteeriksi Erik Mandelin. Liiton alkuvuosien suuria hankkeita oli mm. Lastenlinnan sairaala.

Ohjelman nimi: Päivänsäde tulee Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimintaa rahoittavista Päivänsäde-tulitikuista. Nykyisin liiton toimintaa tulee mm. Raha-automaattiyhdistys.

Elokuva on vuodelta 1955.

Lähde. Mannerheimin lastensuojeluliito

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto