Hyppää pääsisältöön

Pekka Pohjolalta ensimmäinen soololevy

Pekka Pohjolan ensimmäinen soololevy ”Pihkasilmä Kaarnakorva” ilmestyi vuonna 1972 ja antoi innoituksen radiohaastatteluun.

Jos Wigwam oli 1970-luvun vaikutusvaltaisin suomalainen rockyhtye, oli Pohjola samaan aikaan eittämättä maan johtava popbasisti.

Klassisen musiikin parissa kasvanut Pohjola aloitti rockuransa ABC-kokoonpanossa, josta siirtyi Harp- ja Boys-yhtyeiden kautta Wigwamiin vuonna 1970.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto