Hyppää pääsisältöön

Peter von Bagh kohtaa Spede Pasasen

Filmihullut olivat 1960-luvulla kiinnostuneita myös Spede Pasasen elokuvataiteesta. Peter von Baghin mielestä Spede oli ”oikea aarre”.

Von Bagh kutsuu Spedeä ohjelmassa monipuoliseksi ja muuntautumiskykyiseksi kansainvälisen luokan koomikoksi.

Vuonna 1966 valmistuneen Millipillerin ote oli hänestä kuitenkin liian löyhä. Elokuva sisälsi paljon ”Aku Ankka -tasoista huumoria”, yksityiskohdat oli hallittu kokonaisuutta paremmin, privaatit vitsit olivat enimmäkseen epäonnistuneita ja muiden kuin Speden näytteleminen kliseemäistä tai mitäänsanomatonta.

Haastattelussa Spede puhuu mm. ihailemistaan koomikoista, elokuva- ja televisiotyön eroista sekä filmisuunnitelmistaan. Hänen elokuvallisen toimintansa kantavana ajatuksena oli tehdä filmejä, joita myös katsotaan.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto