Hyppää pääsisältöön

Piispat suosivat pidättäytymistä ja vastustivat aborttia 1965

Kun keskustelu sukupuoliasioista oli kuumimmillaan 1960-luvun puolivälissä, kansankirkon piispat julkaisivat yhteistuumin kirjasen, joka tuomitsi esiaviolliset suhteet, abortin ja homoseksuaalisuuden.

Tietolaatikko

Piispojen Ajankohtainen asia -vihkosessa homoseksuaalisuus katsottiin merkiksi siveellisen elämän rappiosta. Homot saattoivat olla syyttömiä taipumukseensa, mutta heidän tuli pidättäydyä sen harjoittamisesta. Homoseksuaalisuus ei kuitenkaan vielä 1960-luvun puolivälissä noussut lähellekään seksuaalikeskustelun keskiötä. Tätä kuvastaa myös oheinen ohjelma, jossa se sivuutetaan maininnalla.

Ajankohtainen asia -nimistä 15-sivuista vihkosta levitettiin 50 000 kappaletta. Arkkipiispa Martti Simojoen mukaan sen sisältö vastasi kirkon kantaa.

Kirjoittajat ymmärsivät niiden vanhempien häveliäisyyttä, jotka eivät kertoneet lapsilleen sukupuoliasioista. Jos vanhempien oma seksuaaliasenne on puhdas, lapset omaksuvat sen selittämättäkin, kirjanen totesi.

Ehkäisyvälineet hyväksyttiin vain tietyin edellytyksin perhesuunnittelun keinoksi. Nuoria kehotettiin pidättäytymään sukupuolisuhteista ennen avioliittoa, vaikka perheen perustaminen opintojen vuoksi siirtyisikin.

Uudistusten kannattajilta vihkonen ei saanut lämmintä vastaanottoa, kuten käy ilmi Juha Virkkusen ja Jukka Häyrisen radioraportista.

Ohjelmassa kritisoidaan ennen muuta vihkosen aborttiasennetta. Ellei äiti ollut suoranaisessa hengenvaarassa, abortti oli piispojen mukaan synti, ja "leviävää aborttimielialaa" oli kaikin keinoin vastustettava.

Arvostelijat pitivät vihkosen käsityksiä epärealistina. Keskeyttämätön raskaus saattoi aiheuttaa suurta inhimillistä hätää ja vahinkoa niin terveydellisesti kuin sosiaalisesti. Laittomia abortteja tehtiinkin vuosittain kymmeniä tuhansia riippumatta laista ja kirkon katsantokannasta.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto