Hyppää pääsisältöön

Rudolf Bahro Helsingissä

Itä-Euroopan tunnetuimpiin kuuluva toisinajattelija arvosteli sosialismia eriarvoisuudesta.

Taloustieteilijä Rudolf Bahro (1935-1997) oli merkittävässä asemassa DDR:n taloushallinnossa vuoteen 1977 asti, jolloin hänen väitöskirjansa julkaiseminen estettiin.

Länsisaksalaisen lehden julkaistua otteita Bahron reaalisosialismia kritisoivasta ”Vaihtoehto”-teoksesta hänet pidätettiin ja tuomittiin vankilaan vakoilusyytteen nojalla.

Bahron mukaan kapitalistinen palkkatyö, työnjako ja eriarvoisuus olivat edelleen vallalla sosialismissa, vaikka porvarilliset vapaudet olikin hävitetty puoluekoneiston vallan hyväksi.

Vuonna 1979 toisinajattelija pääsi osalliseksi yleisestä armahduksesta ja muutti Saksan Liittotasavaltaan. Siellä hänen päähuomionsa ei kuitenkaan keskittynyt sosialismiin vaan kapitalismiin, etenkin läntisen järjestelmän luomaan ympäristökriisiin.

1980-luvun alussa Bahro oli mukana perustamassa Länsi-Saksan Vihreää puoluetta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto