Hyppää pääsisältöön

Rytille kovin tuomio sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä

Ennen sotasyyllisyyskeskustelua Suomessa käytiin mittava lainsäädäntökeskustelu. Taannehtiva laki kun oli pohjoismaisen oikeustajun vastaista.

Neuvostoliiton valvontakomission painostuksesta Suomessa säädettiin silti uusi laki, joka mahdollisti presidentti Rytin ja muiden tuomitsemisen.

Neuvostoliitto puuttui myös itse oikeudenkäynnin kulkuun, mm. siihen, kuka sai olla vapaana oikeudenkäynnin ajan.

Suomalaiset kommunistit esittivät toiveitaan Neuvostoliiton-suurlähetystön kautta. Tulilinjalla oli etenkin SDP:n Väinö Tanner.

Lopulta Säätytalossa istunut oikeus tuomitsi presidentti Rytin 10 vuodeksi kuritushuoneelle.

Vankeustuomiot annettiin myös entisille pääministereille J.W. Ragnellille ja Edvin Linkomiehelle sekä ministereille Henrik Ramsaylle, Väinö Tannerille, Antti Kukkoselle ja Tyko Reinikalle sekä Suomen Berliinin-lähettiläälle T.M. Kivimäelle.

Presidentti Paasikivi armahti presidentti Rytin terveydellisistä syistä vuonna 1949.

Radio-ohjelmassa joulukuulta 1977 haastatellaan sotasyyllisyyskysymyksestä väitellyttä Jukka Tarkkaa.

Helmikuussa 1989 Lauantaisauna-ohjelma käsitteli presidentti Risto Rytin osuutta talvisodan ja jatkosodan aikaisiin tapahtumiin. Kustannusjohtaja Jukka Tarkka, apulaiskaupunginjohtaja Erkki Tuomioja, päätoimittaja Erkki Susi ja professsori Mauno Jokipii keskustelevat studiossa toimittaja Helena Itkosen johdolla presidentti Risto Rytin herättämistä intohimoista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto