Hannu Karpon toimittamassa ohjelmassa seurataan Vuosaaren lähiön rakentumista vuonna 1966. Vuosaari oli juuri liitetty Helsinkiin.
Vuosaaresta oli muodostumassa 22000 asukkaan asuinalue. Liikenneyhteydet olivat tässä vaiheessa vielä huonot, kuten muissakin uusissa lähiöissä.
Leimallista Vuosaarelle oli sen aktiivisuus. 1966 Vuosaaressa oli Vuosaari säätiö ja 30 seuraa sekä kerhoa. Alue oli juuri saanut oman lukionsa, joka tosin oli halvin tässä suuruusluokassa.
Vuosaaressa ei kuitenkaan ollut teattereita tai konsertteja, vaan ihmiset viettivät vapaa-aikansa television äärellä. Karpon mukaan taajamatöllöttäjä onkin tyyppiesimerkki lähiön ongelmasta.
Ohjelmassa on noin 4 minuutin kohdalla 20 sekunnin kuvakatkos.
Teksti: Seija Aunila