Jukka Lindfors
Yle
Sosialistisen Itä-Saksan eli Saksan demokraattisen tasavallan perustaminen 1949 oli vastaveto läntisen Saksan liittotasavallan synnylle. Idän ja lännen väliin vuonna 1961 pystytetty muuri murtui vasta DDR:n 40-vuotisjuhlavuonna.
Kun läntisten miehitysvaltojen vyöhykkeet vuonna 1949 yhdistettiin Saksan liittotasavallaksi, vastasi Neuvostoliitto tähän perustamalla omalle vyöhykkeelleen Saksan demokraattisen tasavallan eli DDR:n. Saksat tunnustivat toisensa vasta vuonna 1973.
Toisen maailmansodan voittajavalloilla oli sodan jälkeen hyvin eriävät näkemykset Saksan tulevaisuudesta. Neuvostoliitto ajoi alun perin yhtenäistä mutta heikkoa Saksaa, joka olisi enemmän tai vähemmän sen kontrollissa. Länsivallat taas pyrkivät integroimaan miehityssektorinsa osaksi Länsi-Eurooppan taloudellista ja poliittista kehitystä, toimittaja Max Rand erittelee vuonna 1989 tehdyssä haastattelussa.
Toista saksalaista valtiota ei Randin mielestä pantu täysin keinotekoisesti kokoon: ”On väärin kuvitella, että DDR:ää perustettaessa valtaosa väestöstä olisi suhtautunut siihen kielteisesti.” Uuden valtion innostunein ydinjoukko muodostui nuoresta, sodan jälkeen nopeasti koulutetusta sukupolvesta.
Taloudessa DDR jäi nopeasti jälkeen komeasti porskuttavasta liittotasavallasta. Länteen muuttikin ennen Berliinin muurin rakentamista vajaat kolme miljoonaa henkeä. Rand huomauttaa kuitenkin, että toisaalta 16 miljoonaa ihmistä jäi maahan. Yhteiskunta toimi ainakin jotenkin, koskapa ”kaikki eivät lähteneet menemään silloinkaan kun rajat olivat auki”.
Epädemokraattinen mutta toimiva
Nimestään huolimatta Saksan demokraattinen tasavalta ei vastannut ainakaan länsimaista demokratiakäsitystä. Maata johtava Sosialistinen yhtenäisyyspuolue SED muodostettiin pakottamalla sosialidemokraatit yhdistämään voimansa kommunistien kanssa. Huolimatta siitä, että sos.dem.puolue oli näistä kahdesta isompi, sen edustajat syrjäytettiin SED:n johdosta.
Vaaleissa eri puolueiden paikkamäärät oli valmiiksi säädetty. Demokratiavajeen osoituksia olivat myös toisinajattelijoiden vangitsemiset ja maastakarkotukset.
Vaikka DDR:n demokraattisuus oli siis käytännössä yhden puolueen valtaa, maahan onnistuttiin kaikesta huolimatta rakentamaan suhteellisen toimiva yhteiskunta, jossa ei ollut niin paljon aineellisia syitä tyytymättömyyteen kuin esimerkiksi Neuvostoliitossa tai Puolassa, Rand sanoo.
Syksyllä 1989 tyytymättömyys kasvoi kuitenkin niin suureksi, että valtionpäämies Erich Honecker pakotettiin eroamaan. DDR avasi rajansa marraskuun 9. päivänä 1989, ja länteen saattoi kävellä vapaasti ensi kertaa 28 vuoteen.
Seuraavana päivänä tehdyssä ohjelmassa Rand arvioi vielä, ettei muutosliike välttämättä aja sosialismista luopumista. Väestön valtaosa ei vaikuttanut valmiilta vaihtamaan järjestelmäänsä ainakaan raakaan kapitalismiin vaan pikemminkin jonkinlaiseen pehmeämpään sosialidemokraattiseen malliin.
Todellisuudessa kuitenkin Saksojen yhdistämisen ajatus pääsi DDR:ssä pian voitolle, ja vuonna 1990 sen alue yhdistettiin Saksan liittotasavaltaan.
Teksti: Jukka Lindfors
