Hyppää pääsisältöön

Sam Vannin haastattelu

Kuvataiteilija Sam Vanni oli suomalaisen abstraktin taiteen uranuurtaja. Hänet kutsuttiin Suomen Akatemian jäseneksi vuonna 1962.

Taidemaalari Sam Vanni (1908 – 92) omaksui 1950-luvulla geometrisen ilmaisun ja nousi ns. konkretismin johtavaksi edustajaksi maassamme.

Vanni oli mukana perustamassa modernistiryhmä Prismaa vuonna 1956.

Hän toimi myös taiteenopettajana, ja 60-luvun puolivälissä Vannin oppilaidensa määrä oli jo ylittänyt 3000.

Tuore Suomen Akatemian jäsen joutui toteamaan haastattelijalle, ettei hänellä ollut minkäänlaista käsitystä akateemikon toimenkuvasta.

Teksti: Jukka Lindfors