Hyppää pääsisältöön

Sodan kynnyksellä Suomi oli yksin

Syksyllä 1939 Neuvostoliitto vaati Viroa, Latviaa ja Liettuaa luovuttamaan alueita sotilastukikohtia varten. Baltian maat taipuivat Neuvostoliiton tahtoon. Pian vastaavanlainen neuvottelukutsu tuli myös Suomelle.

Moskovan neuvottelut, joita käytiin 12.10.-13.11.1939 valtioneuvos J. K. Paasikiven johdolla kolmeen otteeseen, herättivät Suomessa aiheellista levottomuutta.

Stalin esitti Suomelle pitkälle meneviä aluevaatimuksia Leningradin turvallisuuteen vedoten.

Neuvostoliitto halusi Suomenlahden suuret saaret ja osan Karjalan kannaksesta sekä vuokra-alueena sotilastukikohdan Hangosta. Korvauksensa se lupasi Suomelle Repolan ja Porajärven alueet.

Suomi oli valmis osittaisiin myönnytyksiin, mutta mm. Hangon alueen vuokraamista pidettiin liian pitkälle menevänä suvereniteetin loukkauksena.

Moskovan neuvottelujen aikana Tukholmassa pidettiin Pohjolan valtionpäämiesten kokous, mutta Suomi ei saanut sieltä toivomaansa tukea. Presidentti Kyösti Kallio sai osakseen sympatiaa mutta palasi kotimaahan tyhjin käsin.

Suomi oli yksin.

Moskovan neuvottelut keskeytyivät 13.11.1939. Suomessa ei kuitenkaan uskottu Neuvostoliiton hyökkäävän, vaikka jo 6. lokakuuta maassa toteutettiin liikekannallepano ylimääräisten kertausharjoitusten eli YH:n nimellä.

Ensimmäiset merkit tilanteen kärjistymisestä saatiin 26.11.1939, kun Neuvostoliitto lavasti Mainilan kylässä rajavälikohtauksen ja syytti siitä Suomea.

Viikkoa myöhemmin Suomi oli sodassa itärajansa koko pituudella. Puna-armeija vyöryi rajan yli. Kohta alkoivat pommitukset, joiden kohteena oli 16 Suomen kaupunkia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto