Hyppää pääsisältöön

Spede, Donner ja elokuvan tuki

Pertti "Spede" Pasanen uhkasi polttaa elokuvansa protestiksi Elokuvasäätiön tukipolitiikalle vuonna 1981: ”On aina sanottu, että ne ovat huonoja elokuvia."

"Eihän huonoa kannata säilyttää,” Spede perusteli uhkaustaan.

Elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajan Jörn Donnerin mukaan Spedellä oli vapaassa maassa toki oikeus filmiensä polttamiseen. Hänestä oli kuitenkin sääli, jos niin tapahtuisi.

Sekä Donner että Pasanen ilmoittautuvat keskustelussa ”taiteellisen diktatuurin” kannattajiksi.

Spede järjesti myöhemmin lehtimiehille näytöksen, jossa silpoi kolme varhaista elokuvaansa. Ne olivat kuitenkin vain esityskopioita – negatiivit olivat tallessa.

Seuraavaa elokuvaansa Spede mainosti taatusti säätiövapaana. Siitä tulikin kassamenestys.

Teksti: Jukka Lindfors

Lue lisää:

Viu-hah hah-taja sai laatutukea

Jos Speden elokuvasäätiöltä saama summa olisi ollut isompi, hän olisi palauttanut sen: "Elokuvanteossa ei ole kyse markoista vaan ideoista."

Lue lisää:

Viihdeohjelma. Bluff Brothers. Keskellä Spede Pasanen 1960.

Speden Ruljanssiriihi

G. Pula-aho, Repe Helismaa, Severi Suhonen, Eemeli, Junnu Vainio ja Bluff Brothers tähdittivät huumorin monitoimimiehen radioviihdesarjaa 1960-luvulla.

Lue lisää:

Spede keksi mäkilingon

Mäkimiehille tarkoitettu Spede-linko oli keksijä-koomikko Spede Pasasen kuningasidea. Vauhtilingon ideana oli korvata kalliit hyppytornit ja nostaa hyppääjän lähtönopeus yli sataan kilometriin tunnissa.

Lue lisää:

Pertti "Spede" Pasanen Kodin arpa -mainoksessa 1957

Spede arpamainoksen mannekiinina

Harlekiini-Spede taikoo Kodin arpa -mainoksessa jalkalampuista pulsaattoripesukoneisiin. Spede koheltaa Jukka Virtasen ohjauksessa perinteiseen tyyliin.

Kommentit