Hyppää pääsisältöön

Suomen ensimmäinen tv-kamera

Suomalaisen tv-toiminnan aloitteentekijöitä olivat teekkarit. Heidän tv-kerhonsa koelähetys tapahtui toukokuussa 1955 laulun ja hypnoosin merkeissä.

Tietolaatikko

Näköradiosta oli Suomessakin alettu kuulla ennen sotia, mutta moni epäili tuolloin, mahtaisiko niin kallis laite tulla suosituksi

General Electric Company järjesti vuonna 1950 ensimmäisen kaapelitelevisionäytöksen Stockmannin tavaratalossa Helsingissä

Yleisradion tv-into oli 1950-luvun alussa vielä laimea, sillä radion ULA-verkon rakentaminen oli ensi sijalla sen tärkeysjärjestyksessä

Radioinsinööriseura perusti vuonna 1954 televisiokerhon, jonka toiminta johti myöhemmin TES-TV:n syntyyn.

Teekkarit Juhani Hämäläinen ja Erkki Larkka rakensivat kerholle pienitehoiset ääni- ja kuvalähettimet. Teknillisen korkeakoulun radiolaboratorioon pystytettiin studio.

Suomen ensimmäisen televisiokameran testaamiseksi järjestettiin suora koelähetys toukokuussa 1955. Ohjelma enteili monipuolista tv-tarjontaa: siihen kuului runonlausuntaa, musikaalinumeroita, kvartettilaulua, parodia Armi ja Gil Hilariosta, hypnoosiesitys, nukketeatteria, säätiedotus, uutiskatsaus ja naisvoimistelua.