Hyppää pääsisältöön

Suomi toivoi muutoksia rajoihin ja korvauksiin, mutta Neuvostoliiton asenne oli jyrkkä

Suomea Pariisin rauhankonferenssissa edusti pääministeri Mauno Pekkalan vetämä valtuuskunta. Suomalaiset lähtivät Pariisiin siinä uskossa, että välirauhan määrittelemistä ehdoista voitaisiin vielä neuvotella ja että ankaria ehtoja voitaisiin lieventää.

Tämä oli kuitenkin harhaluulo. Neuvostoliitto oli alusta asti jyrkkänä. Suomen valtuuskunta ei saanut rauhankonferenssia läpi yhtään muutosesitystä.

Rauhansopimuksen valmistelut käynnistettiin presidentti J. K. Paasikiven johdolla jo alkuvuodesta 1946. Sotilaallisissa kysymyksissä toimi asiantuntijana kenraali Erik Heinrichs, jonka raja-asioita koskeva muistio oli sävyltään maltillinen.

Heinrichsin mukaan Suomen ei ollut viisasta tavoitella Tarton rauhan rajaa. Suurvallan naapurina oli Suomen edun mukaista, että raja on kaukana Leningradista.

Ennen varsinaista konferenssia Suomi lähetti pääministeri Mauno Pekkalan johtaman valtuuskunnan Stalinin puheille ottamaan selvää Neuvostoliiton suhtautumista Suomen toivomuksiin.

Suomalaiset esittivät ”karjalaisten” nimissä toivomuksen, että he saisivat tavalla tai toisella palata entisille asuinsijoilleen. Stalin ja Molotov ilmoittivat kuitenkin selvin sanoin, ettei rajoihin ole saatavissa mitään muutoksia. Stalin muistutti, että suomalaiset voisivat olla tyytyväisiä, ettei maata ole miehitetty.

Rajatarkistukset ja sotakorvaukset otettiin esille myös varsinaisessa rauhankonferenssissa Pariisissa, mutta Neuvostoliiton asenne oli yhtä tyrmäävä.

”Voi surkeutta”, tuskaili J. K. Paasikivi päiväkirjoissaan, kun konferenssin lopputulos alkoi häämöttää.

Välirauhasta rauhaan -ohjelman tekijät

Tuotanto: Filmiseppo Oy
Kuvaus: Kalevi Lavola ja Pentti Lintonen
Selostus: Matti Tamminen

Lisää ohjelmasta