Hyppää pääsisältöön

Taiteilijavieraana Mikko Niskanen

Ohjaaja kertoo ohjauksistaan, lapsuutensa näytelmäleikeistä, Moskovan filmikoulusta ja kiinnostuksestaan japanilaiseen elokuvaan. "Olen aina halunnut tehdä elokuvia, ja minusta tuntuu, että alan elää aina paljon tehokkaammin silloin, kun kuulen kameran äänen", hän sanoo.

Tietolaatikko

Elokuvaohjaaja, professori Mikko Niskanen teki kaikkiaan 16 pitkää elokuvaa. Hänen viimeisiksi filmeikseen jäivät Kalle Päätalon romaaneihin pohjautuvat ”Elämän vonkamies” (1986) ja ”Nuoruuteni savotat” (1988).

Mikko Niskanen (1929—1990) aloitti draamauransa jo pikkupoikana. Jo ennen kansakoulua näyteltiin sirkuspelleä, ja esiintyminen jatkui nuorisoseurassa ja iltamissa. Kansakoulussa Niskanen debytoi myös ohjaajana.

Teatterikoulusta Niskanen valmistui vuonna 1950. Vuosikymmenen lopulla hän aloitti elokuvakorkeakoulun Moskovassa. Vuonna 1962 syntyi esikoisfilmi Pojat, jonka "eli ja ohjasi täysin tunnepohjalta".

Niskanen kertoo haastattelussa 1960-luvun ja 1970-luvun alun elokuvistaan. Erityinen merkkipaalu oli kaupunkilaisnuorisokuvaus Käpy selän alla (1966), josta tuli suomalaisen 1960-luvun eräänlainen tunnusfilmi.

Niskasen tärkeimmäksi työksi nousi maaseudun pieneläjien ahdingosta kummunnut viiden tunnin mittainen Kahdeksan surmanluotia (1972). Se merkitsi haastetta monella tapaa, Niskanen sanoo. "Tähän elokuvaan uskon loppuun saakka ja ohjaan sitä koko lopun ikääni."

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto