Hyppää pääsisältöön

Tamara Lund siirtyi tanssilavoilta oopperan palkeille

Suosikkilaulaja Tamara Lundista tuli 1960-luvulla operettidiiva. Jatkoaika-ohjelman haastattelussa häneltä kysytään, onko mukavampi laulaa ooppera-aarioita vai iskelmiä.

Tanssilavoilla ainakin yleisökontakti oli välittömämpää kuin taidemusiikin puolella. Oopperassa tai operetissa ei juuri tartuttu takinliepeestä ja kehuttu hyvin mennyttä keikkaa.

Tamara Lund (1941–2005) löi itsensä iskelmätaivaalle vuoden 1963 euroviisukarsinnoissa laululla Olen mikä olen.

Lund levytti iskelmiä kuitenkin vain muutaman vuoden ajan. Hän opiskeli teatteria ja esiintyi musikaaleissa.

Vuonna 1967 Lund sai kiinnityksen operettilaulajaksi Kansallisoopperaan. Kansainvälisen läpimurtonsa hän teki Münchenissä 1970-luvulla.

Iskelmäkeikat laulaja oli haastattelun aikoihin jo kauan sitten lopettanut. Hänen tullessaan oopperaan talon johtaja oli tosin kehottanut jatkamaan niitä: "Sillähän me houkutellaan nuorta väkeä!"