Hyppää pääsisältöön

Tavataan Jukka Kajava

Oululaisessa teinilehdessä uransa aloittanut toimittaja Jukka Kajava oli jo 1980-luvun alussa vakiintunut suomalaisen lehdistön vaikutusvaltaisimmaksi tv-kriitikoksi.

Asema toi mukanaan myös varjopuolia: kadulla syljettiin ja haistateltiin. Omien sanojensa mukaan Kajava ei kuitenkaan varsinaisesti tähdännyt ohjelmien haukkumiseen vaan pyrki löytämään ”sen hyvän tv-illan, jota kannatti katsoa”.

Teatterikriitikkona Kajava pyrki etenkin tukemaan niitä harvoja tekijöitä, joita todella arvosti. Mm. Jouko Turkkaa hän piti yhtenä maailman huippuohjaajista.

Kun teatterikriitikko itse aloitti ohjaustyöt, teatteriväen sydämistyneempi osa esitti korruptiosyytöksiä ja piti asian johdosta joukkokokouksia. Kajavaa tenttaa tuupovaaralainen koulutyttö Anna-Leena Kuronen.

Jukka Kajava eli vuosina 1943-2005.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto