Hyppää pääsisältöön

Tietoisku: Tupakkalaki savuntorjuntaan

Lokakuun alusta 2010 alkaen Suomessa on voimassa maailman tiukin tupakkalaki. Suomalaisten tupakoinnin rajoitukset alkoivat laista, joka astui voimaan maaliskuussa 1977.

Lakiin kirjattiin toimenpiteitä tupakoinnin vähentämiseksi. Tupakointi julkisissa tiloissa oli 70-luvulla vielä yleistä.

90-luvulla työpaikoilla piti tupakoitsijoille järjestää omat tupakointitilat. Tupakointirajoituksia on lisätty huomattavasti 2000-luvun puolella. Näkyvimpinä rajoituksina ovat olleet ravintoloiden tupakointikiellot.

Myös varsinkin kunnallisia työpaikkoja on muutettu kokonaan savuttomiksi. Nämä rajoitukset ovat aiheuttaneet myös vastustusta.

Teksti: Seija Aunila

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto