Hyppää pääsisältöön

Tilauskeskukset ja ULA uudistivat taksipalvelut 1950-luvulla

"Soittamalla numeroon 21222 saatte auton varmimmin lähimmältä autoasemalta", lupasi taksikeskuksen ilmoitus vuonna 1953.

Sivistys levisi Suomeen aikanaan Turun kautta, ja joulukuussa 1953 valmistuneen uutisfilmi mukaan sama kaupunki oli ollut myös ns. "hiljaisen liikenteen" pioneeri, Nyt se johti kehitystä myös taksipalvelujen alalla.

Puhelinvälitteinen taksien tilauskeskus (”Ringtill”) otettiin Turussa käyttöön kesällä 1953. Filmissä nähdään, kuinka suuren taulun syttyvät ja sammuvat merkkivalot kertovat tilauskeskuksen virkailijoille kaupungin kulloisenkin taksitilanteen. Kahden "tyttären" hoitamaan keskukseen voi soittaa yhtä aikaa jopa viisi asiakasta.

Filmin sisältötiedoissa puhutaan Turun ulataksitoiminnasta, mutta keskuksen hoitajat eivät näytä olevan radiopuhelinyhteydessä takseihin. Tapani Maurasen taksitoimintahistoriikin mukaan Turun ulakeskus aloittikin vasta seuraavana keväänä, vaikka filmin takseissa näkyykin jo isoja "piiska-antenneja".

Vuonna 1960 valmistuneessa uutisfilmissä nähdään jo ulataksikeskus toiminnassa Tampereella. Autoihin asennetut laitteet olivat isoja ja painavia.

Filmi esittelee myös ulapuhelimen käyttöä paloautoissa, työkoneissa ja jakeluautoissa sekä lopuksi radiolennätintoimintaa.

Artikkelin lähteenä on käytetty Tapani Maurasen kirjaa Taksi! Matka suomalaisen taksin historiaan, Suomen Taksiliitto 1995.

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto