Hyppää pääsisältöön

Vietnamin historiaa

Merimaisema Halonginlahdelta Vietnamissa.
Merimaisema Halonginlahdelta Vietnamissa. Kuva: Petteri Bülow / Yle Vietnam,Halonginlahti,Halong Bay

Aselevon jälkeen lähetetyssä ohjelmassa tarkastellaan "Norjaa muistuttavan maan" vaiheita.

Vaikka Vietnamin sotaa 1960-luvulla perusteltiinkin kommunismin leviämisen ehkäisyllä, sekä Vietminh-vapautusliikkeen että Etelä-Vietnamin Kansallisen vapautusrintaman taistelussa oli alkuun kyse pikemminkin kansallismielisestä talonpoikaiskapinasta kuin kommunistisesta kumous- tai valloitussodasta.

Vielä vuonna 1963 Etelä-Vietnamin amerikkalaisjoukkojen komentaja totesi, ettei FNL saanut järjestelmällistä sotilaallista tukea sen paremmin Pohjois-Vietnamilta, Kiinalta kuin Neuvostoliitoltakaan.

Vietnamin sodan aselepo astui voimaan 28. tammikuuta 1973. Samana vuonna poistuivat viimeiset amerikkalaisjoukot.