Hyppää pääsisältöön

Viulusankari Heimo Haiton epänormaali elämä

Vanhemmistaan vieroitettu Heimo Haitto kohosi vuonna 1939 kansalliseksi kuuluisuudeksi ihmelapsena, joka voitti kansainvälisen viulukilpailun vain 13-vuotiaana. Loistokas muusikon ura keskeytyi 1960-luvun puolivälissä vuosia kestäneeseen pummielämään.

Viuluvirtuoosi Heimo Haitto syntyi keväällä 1925 Viipurissa ja asui myöhemmin perheensä kanssa Torniossa. Heimon veturinkuljettaja-isä oli harrastajamuusikko. Isältään poika sai viulun ja isän ohjauksessa alkoi soiton ja nuottien opiskelu viisivuotiaana.

Myöhemmin isä vei Heimon Viipuriin venäläissyntyisen viulupedagogin Boris Sirpon kuultavaksi. Sirpo vakuuttui pojan lahjakkuudesta, ja tehtiin sopimus, että Heimo jäisi Sirpon hoiviin. Ehdot olivat kovat: Heimon oli antauduttava kokonaan musiikille, eivätkä vanhemmat saaneet puuttua pojan kasvatukseen, eikä poika olla vanhempiensa vaikutuksessa ennen täysi-ikäisyyttään.

Vuonna 1979 tehdyssä radiohaastattelussa Haitto muistelee luovutustaan Sirpolle, jota hän alkoi ajan mittaan kutsua isäkseen. Professori oli erikoinen ja vaativa ihminen mutta kohteli Heimoa lämpimästi, mikäli oli tyytyväinen.

Heimo antoi ensikonserttinsa 13-vuotiaana vuonna 1939 Helsingin kaupunginorkesterin kanssa. Samana vuonna hän voitti Lontoossa British Council of Musicin kansainvälisen viulukilpailun, johon hän sai osallistua erikoisluvalla alaikäisenä. Radioselostaja Markus Rautio oli vastassa, kun Haitto ja Sirpo palasivat voitokkaalta matkaltaan.

Samana vuonna Heimo esiintyi filmissä "Pikku pelimanni" ja vuotta myöhemmin hän matkasi Sirpon kanssa Atlantin yli Yhdysvaltoihin, jossa sai jo15-vuotiaana soittaa amerikkalaisten orkesterien kanssa.

Vuonna 1995 radioidussa haastattelussa Haitto kertoo, kuinka hurjalla harjoittelullaan opetteli ulkoa huippuvaikeitakin teoksia. "Olin nuori ja villi."

Haitto soitti ympäri maailmaa mutta kertoi myöhemmin, ettei näinä vuosinaan koskaan nähnyt kuin konserttisaleja ja hotelleja. Vuonna 1945 alkanut perhe-elämä tietenkin kärsi kiertämisestä. "Viuluniekan elämä on epänormaalia elämää", Haitto sanookin haastattelijalle. Se vaati ehdotonta antautumista.

Ennen avioeroaan Haitto oleskeli paljon Suomessa nauhoittaen Yleisradiolle mm. Sibeliuksen kaikki humoreskit, joista kovasti piti. Televisio taltioi neljän humoreskin esityksen RSO:n säestyksellä Sibelius-viikon avajaiskonsertissa 1964.

Avioliiton purkauduttua vuonna 1965 Haitto jätti kaiken – soittimensa, kodin, auton, rahat – ja "halusi vain unohtaa". Soitettuaan taukoamatta 35 vuoden ajan hän vaihtoi kaiken kulkurielämään.

Entinen viuluvirtuoosi elätti nyt itsensä huuhtomalla kultaa, poimimalla hedelmiä tai pelaamalla biljardia. Kymmenkunta vuotta hän liikkui paikasta toiseen junien tavaravaunuissa.

Radiohaastatteluissa ei juurikaan käsitellä runsasta alkoholinkäyttöä tai uhkapeliä, joista kerrotaan mm. Haiton muistelmissa.

"Vaellusvuodet" päättyivät Haiton tavattua tulevan puolisonsa Evan. Soittotaito palasi hämmästyttävän nopeasti, vaikkei mies ollut soittanut vuosikymmeneen. Sirpolta saatu pohja oli niin vankka, että viulu alkoi soida jo puolessa vuodessa.

Haitot asettuivat Suomeen 1970-luvun puolivälin jälkeen. Heimo Haitto jatkoi muusikon uraansa ja teki myös opetustyötä, johon kuitenkin kertoo turhautuneensa. Oppilailla ei ollut riittävää halua viuluniekoiksi, he olivat liian kiinnostuneita jalkapallosta ja muista harrastuksista.
.
Yhdeksänkymmenluvulla kuulo huonontui niin, että musiikki sai jäädä. Vuoden 1995 haastattelua tehtäessä suomalainen viululegenda oli julkaissut jo kaksi muistelmakirjaa. Heimo Haitto kuoli Espanjassa vuonna 1999.

Kommentit
  • Karvian ourat – uniikki saariryhmä Selkämerellä

    Ohjelma vuodelta 1971.

    Vuonna 1971 valmistuneessa tunnelmallisessa dokumentissa Karvian Ourat tutustutaan Ouran saaristoon ja asukkaisiin. Ourat on ainutlaatuinen saaristo avomeren tuntumassa. Selkämerellä sijaitseva, sadoista saarista ja luodoista koostuva säpäleinen kokonaisuus on maisemallisesti poikkeuksellisen merkittävä. Pirunpellot ja louhikko luovat saariryhmälle ominaisen maiseman.

  • Merikartan reunoilla – suomalaista saaristoa linssin läpi

    Lähde saaristomatkalle arkisto-ohjelmien parissa.

    Viettelevien postikorttimaisemien ohella osa saaristoromantiikan lumoa on eristäytyneisyys ja meren mahdin edessä nöyrtyminen. Kaukaiset luodot ja autiot majakat eivät lakkaa kiehtomasta venematkailijoita, mutta millaista on syrjäinen saaristolaiselämä paikallisväestön silmin? Nosta ankkuri ja lähde Elävän arkiston luotsaamalle merimatkalle Suomenlahdelta Perämerelle saaristoaiheisten dokumenttien parissa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Karvian ourat – uniikki saariryhmä Selkämerellä

    Ohjelma vuodelta 1971.

    Vuonna 1971 valmistuneessa tunnelmallisessa dokumentissa Karvian Ourat tutustutaan Ouran saaristoon ja asukkaisiin. Ourat on ainutlaatuinen saaristo avomeren tuntumassa. Selkämerellä sijaitseva, sadoista saarista ja luodoista koostuva säpäleinen kokonaisuus on maisemallisesti poikkeuksellisen merkittävä. Pirunpellot ja louhikko luovat saariryhmälle ominaisen maiseman.

  • Merikartan reunoilla – suomalaista saaristoa linssin läpi

    Lähde saaristomatkalle arkisto-ohjelmien parissa.

    Viettelevien postikorttimaisemien ohella osa saaristoromantiikan lumoa on eristäytyneisyys ja meren mahdin edessä nöyrtyminen. Kaukaiset luodot ja autiot majakat eivät lakkaa kiehtomasta venematkailijoita, mutta millaista on syrjäinen saaristolaiselämä paikallisväestön silmin? Nosta ankkuri ja lähde Elävän arkiston luotsaamalle merimatkalle Suomenlahdelta Perämerelle saaristoaiheisten dokumenttien parissa.

  • "Saaren ihmisen tulee aina tietää, mitä tekee" – Dokumenttipari kuvaa elämää autioituvassa Tammion saaressa 1970-luvulla

    Dokumenttipari kuvaa Tammion kalastajasaaren karua elämää.

    "Kun pohjatuuli tuivertaa ja ulkona on 26 astetta pakkasta, henkeä ei voi ulkona vetää", kuvailee Katri Suomalainen Tammion kalastajasaaren talvea. Esko Tommolan, Reijo Pasin ja Riitta-Sisko Jukkala-Benischin toimittamat dokumentit Saariston silmä sammuu (1970) ja Saariston silmä syttyy (1971) pureutuvat saaren viimeisten asukkaiden työntäytteiseen arkeen. Dokumenttien keskiössä on pariskunta Katri ja Vilho Suomalainen, jotka ovat asuneet saarella vuosikymmenien ajan.

  • "Se oli satumaisen kaunis kesä" – Maitopojan muisteluita vuodelta 1955

    Bosse von Willebrandin muistelmia kesältä 1955.

    Vuonna 1955 toimittaja Bosse von Willebrand vietti ison osan kesästään soutuveneessä Espoon Suvisaariston selkää taittaen. Tuolloin 14-vuotias nuorimies toimitti maitoa ja muita tarpeita lähiseudun mökkiläisille veneellä. Miehen itse toimittama ja ohjaama Minns du sommaren -55? (1994) on tarina nuoruuden kesästä ja silloisen Suomen tapahtumista.

  • Trunsön Ulla – kalastajaelämää sähköttömässä ulkosaaristossa

    Dokumentti sopeutumisesta 80-luvun saaristolaiselämään.

    Anna-Maija Eräkankaan ohjaama Trunsön Ulla on 1980-luvun puoliväliin sijoittuva aikalaisdokumentti nuoren kaupunkilaispariskunnan sopeutumisesta eristäytyneeseen saaristolaiselämään ja suppeisiin elinkeinomahdollisuuksiin.

  • Majakka – tarinoita Suomen kaukaisimmalta luodolta

    Lyhytdokumentti Majakka kertoo Märketin majakanvartijasta.

    Hurmaava Ragnar Eriksson kertoo 21-vuotisesta taipaleestaan Märketin majakanvartijana kaukaisella pikkuluodolla keskellä Ahvenanmerta. Heikki Aarvan ja Matti Ijäksen ohjaama lyhytdokumentti valmistui 1976 – vuonna, jona Märket oli viimeisen kerran miehitettynä.

  • Yle Elävän arkiston perustaja Reijo Perälä siirtyy Elävään arkistoon

    Ohjelmapäällikkö Reijo Perälän läksiäishaastattelu 2018

    Yle Elävän arkiston ohjelmapäällikkö Reijo Perälä on itsekin kuin perustamansa palvelu: eilisen elävästi muistava ja aineistot kiinnostavalla tavalla avaava arkistohelmi. Eläkkeelle siirtymisen korvalla kesällä 2018 Perälää haastateltiin Elävän arkiston vaiheista sekä hänen omasta väitöstyöstään Lapuan liike ja sanan mahti. Nämä haastattelut siirtyvät osaksi Elävää arkistoa.

  • Musta hurmio – kolmiodraama epätoivon saarella

    Tapio Suominen ohjasi kuvauksen kielletystä rakkaudesta.

    Pieni, eristynyt, toisiaan tarkkaileva yhteisö, jonka pinnan alla kuohuu. Pitkiä, kaipaavia katseita, jotka puhuvat paljon. Harmonian illuusio räjähtää, kun saarelle saapuu puutarhuri Joel (Markku Toikka), jonka taustat ovat hämärän peitossa. Vuonna 1984 ilmestynyt Musta hurmio perustuu Toivo Pekkasen samannimiseen romaaniin vuodelta 1939.