Hyppää pääsisältöön

Yhdysvaltain kaksoisvoitto olympiaseipäässä 1956

Bob Richards voitti Melbournen kisojen seiväskilpailun, Suomen Eeles Landström jäi seitsemänneksi pudotettuaan kolmasti riman 435 sentin korkeudesta.

Vuonna 1954 Eeles Landström oli ensimmäisenä suomalaisena voittanut seiväshypyn Euroopan mestaruuden.

Vuonna 1956 hän oli ennen Melbournen olympialaisia tehnyt uuden Euroopan ennätyksen (451 cm) ja peitonnut olympialaisten esikisoissa USA:n seivästähdet.

Mutta mies, joka uransa aikana ylitti terässeipäällä 450 cm kaikkiaan 22 eri kilpailussa, ei Melbournessa selvittänyt kuin 425 cm ja jäi näin kauas kärjestä.

Landström kuitenkin nousi uudelleen, vei Euroopan mestaruuden toistamiseen 1958 ja voitti pronssimitalin Rooman olympiakisoissa 1960.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto