Hyppää pääsisältöön

Yle järjesti 1950-luvulla telepatiakokeen

Modernin "informaatioräjähdyksen" myötä pääsi myös rajatieto entistä paremmin esiin. Yleisradio järjesti jo 1950-luvulla sarjan maanlaajuisia telepatiakokeita, joihin palattiin 15 vuotta myöhemmin.

Mainos-TV järjesti vastaavia kokeita vuonna 1960. "Kaukotajuntaa" käsittelevät radio- ja tv-ohjelmat olivat suosittuja, mutta niiden tieteellinen merkitys oli vähäinen. Vuonna 1967 kokeet olisi suoritettu aivan toisin. Ne antoivat kuitenkin sysäyksen jatkotutkimuksille.

Gösta Lindholm teki koesarjan pohjalta skeptisen väitöskirjan vastaväittäjänään Kai von Fieandt. Tieteellinen tutkimus paljasti, että ajatustenlukutuloksiin vaikuttivat mm. uskonnolliset arvot, poliittiset ja rodulliset mielipiteet, kesät meren rannalla ja vastenmielisyys matematiikkaa kohtaan.

Teksti: Jukka Lindfors