Hyppää pääsisältöön

Rokkenrolli meni 1950-luvulla ihan pelleilyksi

Rock and rollia pidettiin 1950-luvun Suomessa aluksi ohimenevänä hullutteluna. Vanhemmat muusikot naureskelivat amatöörimäisille lanteenvatkaajille, ja arvioivat uuden ilmiön "neliskulmaiseksi" musiikiksi kunnon jazzin rinnalla. Uutta kulkutautia verrattiin viidakkorumpujen pärinään ja "eläinten parittelukutsuihin”.

Jee jee jee -rockhistoriasarjan avausjaksossa rockin maihinnousun aikoja muistelevat mm. sellaiset musiikkialan vaikuttajat kuin Paavo ja Antti Einiö, Rolf Kronqvist, Leo Lindblom, Onni Gideon, Jaakko Salo, Jussi Raittinen ja Lasse Liemola.

Levy-yhtiö Scandian kustannusosaston hoitajana Paavo Einiö seurasi ulkomaisia virtauksia tarkkaan ja kirjoitti keväällä 1956 jopa ensimmäisen suomenkielisen artikkelin rock'n'rollista, tuosta "Amerikan nuorison uudesta harrastuksesta". Einiö määritteli rockin eli rhythm and bluesin eräänlaiseksi jazzin jatkeeksi tai alalajiksi.

Jazzin nimeen vannovat tanssimuusikot eivät kuitenkaan arvostaneet uutta tyyliä nimeksikään. "Jollekin Elvikselle kevyesti hymähdeltiin. Se oli simppeliä, neliskulmaista musiikkia verrattuna jazziin", tuottaja Jaakko Salo muistelee Jee jee jeen haastattelussa. Ohjelman lainaamat lehtikirjoitukset vertaavat uutuutta ”eräiden eläinten parittelukutsuihin” ja ”alkuasukaskansojen rumpujen pärinään viidakon yöllisissä menoissa”.

Jazzmiesten ylenkatseesta huolimatta ensimmäiset suomalaiset rockin soittajat tulivat kuitenkin juuri heidän joukostaan – rockmuusikoita ei maassa yksinkertaisesti vielä ollut. Niinpä alkuvaiheen suomalainen rock olikin Antti Einiön sanoin "aika jatsahtavaa". Kun jazzfonistit Gusse Rössi ja Antti Pirtinheimo tuuttasivat tenorisoolojaan, niin "Turun konserttitalolla jengi kaivoi sahat esiin ja rupesi sahaamaan penkkejä".

Vetoaa motoriseen keskushermostoon

Paavo Einiö arvasi, että Bill Haleyn menestyskappaleesta Rock Around the Clock tulisi hitti Suomessakin, ja keplotteli siksi sen kustannusoikeudet firmalleen. Biisistä levytettiin Suomessa talvella 1955 ja keväällä 1956 peräti kolme eri käännösversiota. Kaikissa tapauksissa biisiä käsiteltiin kuin mitä tahansa perusiskelmää. "Ei me tiedetty mitä on rock and roll", laulaja Reijo Kallio totesi myöhemmin omasta suorituksestaan.

Syksyllä 1956 rock and roll huomioitiin jo Yleisradionkin ohjelmissa. USA:ssa opintomatkalla käynyt toimittaja Paavo Noponen kertoi syyskuussa Nuorten radion kuuntelijoille hiljattain läpimurron tehneestä Elvis Presleystä, joka esiintyessään ”karjuu tai uikuttaa väännellen väkivaltaisesti itseään ja ääntään". Uuden ”kulkutaudin” keulakuvaa oli vaadittu muuttamaan esiintymistyyliään jopa vankilan uhalla.

Myös Rock Around the Clock sai uutta tuulta purjeisiinsa, kun syyskuun lopussa 1956 järjestettiin Suomen ensimmäinen suuren luokan rock-tapahtuma – Bill Haleyn tähdittämän Tunnista tuntiin -leffan ensi-ilta, josta Nuorten ikkunasta -ohjelma raportoi muutaman päivän kuluttua.

Ulkomailla raina oli tiemmä aiheuttanut mellakoita, mutta helsinkiläisessä Edison-teatterissa ei nähty "edes tanssitaudin oireita". Nuorten ikkunan asiantuntija muistutti kuitenkin, että rock and roll oli sekä musiikillisesti arvotonta että haitallista mielenterveydelle. Se vetosi motoriseen keskushermostoon ja "voi saattaa hurmiotilaan kypsymättömiä yksilöitä, joiden jazztietoisuus ei ole kyllin kehittynyt".

Rock and roll merkitsikin monille alkuvaiheessa juuri vaikutuksia ”motorisessa keskushermostossa” – uutta tanssihullutusta, villiä ja älyvapaata sätkyttelyä. Siitä tuli tanssinäytösten suosittu pellenumero, ja monet varhaisista rock-tilaisuuksistakin olivat tanssiesityksiä tai -kilpailuja. Rocktanssista tuli nopeasti jopa maaottelulaji.

Rokkia Havaijin ja isoisän malliin

Rock Around the Clockin lisäksi tehtailtiin suomeksi monia muitakin rock- tai rhythm & blues -hittejä. Useimmiten ei alkuperäislevytysten henkeä edes yritetty tavoittaa, ja tuloksena olikin tavanomaista tanssi-iskelmää.

Havaijikitaristi Onni Gideonin vuoden 1956 lopussa levyttämä instrumentaalinumero Hawaiian rock oli ensimmäinen rock and rollia muistuttava kotimainen äänite. Gideon yhtyeineen oli tutustunut aiheeseen kuunnellessaan keikkamatkoillaan saksalaisia radioaaltoja.

Gideonkin soitti rockia silti vain "leikillään". Hän, kuten useimmat kollegansa, opettelivat sitä vain yleisön vaatimuksesta. Mieluiten he pelleilivät sen kustannuksella, kuten "Crazy" Gideonin "mustalaisrokkaajat" hulvattomassa Mustat silmät -kuvaelmassaan.

Joskus parodia tuotti varsin erikoisiakin tuloksia: esimerkiksi kuplettilaulaja Eemelin dadaistinen Isoisän rock (alla kohdassa 2:02) on scatlaulusooloineen kuulemisen arvoinen. Lajin myöhäinen kukkanen oli Spede Pasasen Pronomini-rock.


Koska rock oli ammattimuusikkojen korvissa kehittymätöntä ja infantiilia, oli osuvaa, että eräät tunnetuimmista rockparodioista liittyivät juuri lastenviihteeseen. Saukin ja hänen Pikkuoraviensa Jöröjukka-rockissa rock and rollin kapinallisuus kohtaa lastenkamarimiljöön. Lilliputin kokoinen lapsitähti Vesa Enne veteli Reino Helismaan ja Toivo Kärjen rokkihumoreskeja useissa filmeissä.

Rocktanssilla piristettiin myös koko joukkoa kotimaisia filmejä. Iskelmäketjussa (1959) nähdään tanssipari Olavi ja Eeva Niemisen mainio lättähattuparodia ja paljon muutakin aiheeseen liittyvää, mm. visuaalinen versio Gideonin Mustista silmistä. Sotilasfarssissa Vääpelin kauhu (1957) rokkaavat kalsareissaan saman vuoden Suomen Elvis -kandidaatit Bo Luther, Kaj Fogelholm ja Jarno Hiilloskorpi. Kurittoman sukupolven (1957) huippu on riemukkaan älyvapaa "rock-fantasia", jossa mikrofonin virkaa toimittaa syttyvä ja sammuva jalkalamppu ja soittimina käytetään sateenvarjoa, mäkisuksea, muovipurkkeja ja soppakauhaa.

Mä tahdon rokata

Rockista innostuneet keskenkasvuiset amatöörit esiintyivät ensi kertaa näyttävästi maaliskuussa 1957, kun Helsingin Työväentalolla järjestetyssä värikkäässä laulukisassa haettiin ”Suomen Elvis Presley -tyyppiä”. Kandidaatteja oli alun perin kahdeksantoista, joukossa ainakin pari naispuolista. Tärkeimmässä roolissa oli kuitenkin yhä "visuaalinen virtuositeetti", siis rytminen voimistelu.

Samaisena vuonna levytysuransa aloittanut Lasse Liemola ei ollut mikään rock and roll -laulaja, mutta hänen läpimurtonsa oli tärkeä myös rockin tulevaisuudelle. Ennen Liemolaa oli ollut aivan outo ajatus tehdä levyjä varta vasten teiniyleisöä varten. Hänestä tuli maan ensimmäinen nuorisolaulaja ja poptähti, ei standardimuottiin puristettu iskelmäartisti vaan omalla äänellään laulava nuori ihminen.

Varsinainen rock-kausi alkoi vasta viisikymmenluvun päättyessä, kun rockin varsinaiset asiantuntijat eli nuoret, intohimoiset harrastajat pääsivät esiin jazzarien, iskelmälaulajien ja kupletöörien seasta. Tv:ssä syksyllä 1959 pidetyt rock-kuninkuuskilpailut voitti 16-vuotias energiapakkaus Kaj Järnström eli Rock-Jerry, jonka esikois-EP oli ensimmäinen tosissaan tehty täkäläinen rocklevy. Jerryn jälkeen kuninkuustitteli siirtyi Pekka Loukialalle.

Fazer-levy-yhtiön koelaulutilaisuudesta ”löydettiin” nuoret rokkarit Timo Jämsen, Eero ja Jussi Raittinen sekä Jorma Kalenius Rock Devils -bändeineen. Kaleniuksen itsensä kirjoittama Mä tahdon rokata oli ensimmäinen Suomessa levytetty rock-biisi, jota ei ollut tehnyt vanhemman sukupolven tanssimuusikko – siis vihdoin aitoa asiaa. Rock Devilsin levyä mainostettiinkin iskulauseella "Nuoret soittavat nuorille".

Ensimmäinen rock-kausi huipentui keväällä 1961 Robertin Rock Show’n (sittemmin Oklahoma Rock Show) non-stop-esityksiin, joissa kahden kuukauden aikana nähtiin lähes koko suomalainen rock-kerma. Rautalankamusiikki teki samaan aikaan jo tuloaan, ja rock and roll häipyi taka-alalle koko homman päästyä vasta kunnolla vauhtiin. Uuden kukoistuksen aika tuli myöhemmin.

Artikkelin pohjana on käytetty Seppo Bruunin ym. teosta Jee jee jee – suomalaisen rockin historia (WSOY 1998) sekä Jukka Lindforsin artikkelia Ravista, paukuta ja vieritä teoksessa Suomi soi 2 (toim. Lindfors ym.), Tammi 2004. Tärkeänä lähdeteoksena on ollut myös Hannu Nybergin kirja Rockista rautalankaan, Otava 1984.

Lue lisää:

Göran Ödnerin laulaman Tunnista toiseen äänilevyn etiketti (2006).

Varhainen rock kääntyi suomeksi iskelmän muottiin

Viisikymmenluvulla tehtiin monista varhaisen rock and rollin ja rhythm and bluesin helmistä käännösversioita, joita tulkitsivat mm. Kipparikvartetti, Olavi Virta, Harmony Sisters ja muut aikuisten suosikit.

Lue lisää:

Sirkka Suojoki Suomen Elvis Presley -kilpailussa Helsingin työväentalolla.

Suomen Elviksen tittelistä saivat kisata naisetkin

Elviksen innoittamassa rock’n’roll-laulukilpailussa Helsingin Työväentalolla keväällä 1957 haettiin ”Suomen Elvis Presley -tyyppiä”.

Lue lisää:

Bill Haleyn pelättiin villitsevän Erottajalla 1956

Rocktähti Bill Haleyn tähdittämän Rock Around the Clock -elokuvan ensi-ilta 28. syyskuuta 1956 oli ensimmäinen merkittävä rocktapaus Suomessa. Maailmalla filmi oli saanut aikaan mellakoita, mutta helsinkiläisessä Edison-teatterissa ei nähty "edes tanssitaudin oireita". Nuorten ikkunasta -ohjelmasarjan ensimmäisessä lähetyksessä tarkasteltiin kuitenkin huolestuneesti "nuoria villitsevää rock and roll -ilmiötä".

  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto