Hyppää pääsisältöön

Vuoden 2004 tsunamissa kadonneiden suomalaisten lista julki

Sisäministeriö päätti 30.12.2004, että Aasian katastrofialueella kadonneista julkaistaan lista internetissä. Kadoksissa oli runsas 200 suomalaista, ja suurimman osan heistä arveltiin menehtyneen.

Ministeriö oli neuvotellut listojen julkaisemisesta tietosuojavaltuutetun ja poliisin kanssa. Perusteena oli hengenvaarassa olleiden ihmisten pelastaminen. Listojen kokoamisesta vastasi keskusrikospoliisi.

Pääministeri Matti Vanhanen varoitti, että kouluissa ja päiväkodeissa tulee olemaan pyhien jälkeen paljon tyhjiä paikkoja. Vanhanen lupasi myös, että kotimaassa tehtävään kriisiapuun riittää varoja.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi, että Suomi auttaa Ruotsia sen kansalaisten evakuoinnissa.

Parhaillaan oli menossa myös kansainvälisen avun koordinoiminen. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki toivoi, että YK ottaisi päävastuun tehtävienjaosta. Myös EU järjesti asiasta kriisikokouksen.

Arviot Aasian katastrofialueella kuolleista nousivat 30.12. jo yli sadantuhannen.

Teksti: Paavo Rytsä