Hyppää pääsisältöön

Cabaret Kaivohuone

Helsingin perinteikkäässä viihderavintolassa nähtiin vuonna 1947 notkeustaidetta, musiikillista pelleilyä ja jonglöörausta maailman huipulta.

Tietolaatikko

Vuonna 1838 avattu ravintola Kaivohuone oli jo 1800-luvulla Helsingin huvielämän tärkeimpiä keskuksia.
Varietee-esityksiä edelsi ulkonäyttämöllä toiminut tivoliteatteri. Helsingin ensimmäinen varsinainen varietee käynnistyi Kaivohuoneella vuonna 1882.

Filmikatsauksilla tarkoitetaan kotimaisia lyhytelokuvia, joita esitettiin 1930-1970-luvuilla pitkän elokuvan edellä elokuvateattereissa. Sisällöltään valistavien, opetuksellisten ja uutisluontoisten katsausten kulta-aikaa oli 1950-luku.

Kautshukkiakrobaatti Ten Belkier vääntelee itseään solmuun ja hyppii käsiensä varassa pää jalkojen välissä.

Musikaalinen klovni Mr. Bunny soittaa monimetristä trumpettia ja kulkusia.

Francis & Lotte Bruun ovat filmin mukaan maailman etevimpänä pidetty jonglööripari, jonka oli määrä matkustaa Suomesta matkusti Barnumin sirkukseen New Yorkiin.

Teksti: Jukka Lindfors

  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto