Hyppää pääsisältöön

Legendaarinen tietoisku varoittaa petollisen heikosta jäästä 1960-luvulla

Tietoiskut ovat olleet Yleisradion lähettämiä lyhyitä televisio-ohjelia, joissa on varoitettu monenlaisista arkipäivänkin vaaroista. Yksi legendaarisimmista varoituksista on liittynyt heikkoihin jäihin, kuten tämä 1960-luvun alun tietoisku. Siinä muistutetaan, että peilikirkas jää voi olla petollisen ohutta.

Tietoiskussa painotetaan, että varoitukset heikoista jäistä kannattaa ottaa todesta. Avun saanti voi olla kohtalokkaan kaukana, ja silloinkin kun apua on saatavilla, on osattava toimia oikein. Sillä jos jäihin on vajonnut useampi ihminen, on säilytettävä maltti ja autettava toinen toista.

Avunhuudot kuultuaan auttajan ei pidä rynnätä jäälle tyhjin käsin, vaan on otettava jotain kättä pidempää mukaan. Kun vedestä lopulta noustaan on noudatettava edelleen varovaisuutta, sillä kerran murtunut jää voi murtua uudelleen.

Erityisen vaarallisia paikkoja ovat virtapaikat, ohjelmassa kerrotaan.

Kommentit