Hyppää pääsisältöön

Mihin nyt pojat?

”Ihminen ilman ammattia on kuin laiva ilman peräsintä”, korostetaan oheisessa sodan jälkeen valmistuneessa filmissä. Veljekset Pekka ja Matti ovat ammatinvalinnan edessä, mutta mihin ammattiin poikien kannattaisi hakeutua?

Kansakoululainen Pekka haaveilee 2-vuotisesta ammattikoulusta. Puuseppä, metallimies, peltiseppä ja sähkömies ovat Pekan toiveammatteja.

Vanhempi veli, ”jatkokoulun käynyt” Matti suunnittelee metallimiehen uraa. ”Teollisuustyö vaatii kuitenkin lujaa terveyttä, koska työn laulu voi olla korvia huumaavaa”, muistutetaan filmissä myös ammatin varjopuolista.

Jälleenrakennus ja sodan jälkeinen noususuhdanne takasivat Pekalle ja Matille töitä. Tehtaissa tarvittiin työvoimaa ja käden taidot olivat kunniassa.

Suomi oli kuitenkin vielä tuhon aikaan maatalousvaltainen maa. Yli puolet ammatissa toimivista sai elantonsa maataloudesta.

Sodan jälkeisinä vuosina syntyivät ns. suuret ikäluokat. Vuosina 1945-1950 Suomessa syntyi noin 100 000 lasta vuodessa. Syntyvyys oli kaksinkertainen 1970-luvun syntyvyyteen verrattuna.

Koulujärjestelmä joutuikin koville, kun oppilaiden määrä kasvoi muutamassa vuodessa merkittävästi. Varakkaimmista perheistä hakeuduttiin jo oppikouluun, muuta reilusti yli puolet ikäluokasta lähti työelämään kansakoulupohjalta.

Korkeakoulutasoista opetusta annettiin kolmella paikkakunnalla: Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä.

Teksti: Reijo Perälä

Lisää ohjelmasta