Hyppää pääsisältöön

Tatuointi on helpompi ottaa kuin poistaa

Tatuoinnin hankinta symboloi nuorille eräänlaista riittiä aikuisuuteen, vaikka nykyään tatuointeja ottavat kaiken ikäiset eri yhteiskuntaryhmistä. Kuvan teettäminen on helppoa, mutta kuvan poistattaminen on kallista ja kivuliasta - eivätkä tatuointivärit ole aina turvallisia.

Tähän asti pieniä tatuointeja on poistettu leikkaamalla, hiomalla, polttamalla niitä kirurgisesti tai rubiinilaserin avulla, joka hajottaa väripigmentin ja väriaine siirtyy suoraan aineenvaihduntaan. Tatuointien kirurginen poistaminen on lisääntynyt, vaikka tatuoinnin poistattaminen laserilla on kallista. Yksi laserhoito maksaa noin 150 euroa. Hoitokertojen määrä riippuu kuvan koosta, musteen määrästä ja siitä kuinka syvälle ihoon tatuointi on laitettu.

Helsinkiläinen Tapani Haapiainen otti tatuointinsa 15 vuotta sitten. Vaimonsa ehdotuksesta hän poistattaa nyt tatuointiaan, jota ei tavallinen T-paita peitä. Hän sanoo, että kuva oli nuoruuden hairahdus. Tapani Haapiainen on käynyt jo kolmesti laserhoidossa. Vielä 2-3 hoitokerran jälkeen tatuoinnin pitäisi olla kokonaan poissa.

Tapani Haapiaisen tatuoinnin poisto on helppo, sillä se ammattitatuoijan tekemä. Siinä on sopivasti väriaineitta ja se on hyvin pinnallinen.

Hankalat ja vaikeat tatuointipoistot

– Kaikki vaaleat tatuoinnit ovat hankalia poistaa, sanoo ylilääkäri Tom Schröder Sairaala Laserista. Päänvaivaa tuottavat myös isot tatuoinnit, joita laserilla ei poisteta ollenkaan.

– Potilaan kannalta hankalimmat kuvat ovat sellaisissa kehonosissa, joissa ei ole rasvaa kuten käsissä. Kun laser osuu luunkalvoon, sattuu kuvan poistaminenkin aika lailla. Tatuointeja voidaan poistaa myös ihosiirroilla, mutta leikkauksista jää aina jonkinlainen arpi.

Tatuointivärit eivät ole aina turvallisia

Ongelmallista on se, että tatuointiväreistä ei tiedetä tarpeeksi eivätkä kaikki tatuoinnit ole ammattilaisten tekemiä. Värien turvallisuutta ei ole tutkittu tarpeeksi eikä EU-maissa ole valvontaa, mitä aineita tatuoinneissa käytetään, sanoo Tom Schröder. Tatuointielinkeino pitäisikin saada sääntelyn piiriin.

– Valtaosa käytetyitä tatuointiväreistä on raskasmetalleja ja ne ovat myrkyllisiä. Kyseessä voi olla rauta, lyijy ja muut sellaiset aineet, joita ei saa edes laittaa luontoon. Lyijyäkään ei saa laittaa enää hampaisiin, mutta ihoon sitä laitetaan vapaasti, sanoo Tom Schröder.

Euroopan komission on tietoinen terveydellisistä epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tatuointeihin. Äskettäin on perustettu Euroopan kemiallisten riskien tietojärjestelmä, jossa käsitellään kuluttajien altistumista tuotteista vapautuville kemikaaleille.

Tulevaisuuden uudet väriaineet

Amerikassa kehitellään parhaillaan uusia tatuointivärejä, joissa väriaine kapseloidaan pienen kapselin ympärille. Uusi menetelmä vaikuttanee siihen, että tatuointia poistettaessa laserhoitoja tarvitaan jatkossa vähemmän kuin nykyään.

Lue lisää tatuointiväreistä Ylen Terveysportaalista: Tatuointiväreistä ei tiedetä tarpeeksi

Myös Suomen tatuointiyhdistys edistää yhdessä tatuointeja poistavien lääkärien kanssa tatuointien turvallisuutta. Lisätietoa: http://www.finnishtattoo.com/

Toimittaja: RITA TRÖTSCHKES