Hyppää pääsisältöön

Politkovskajan hautajaiset

Anna Politkovskaja haudattiin Moskovassa murhan jälkeisenä tiistaina. Venäjän johto loisti poissaolollaan.

Tuhannet ihmiset kokoontuivat syksyisenä tiistaipäivänä läntisessä Moskovassa sijaitsevalle Trojekurovin hautausmaalle. Äitiänsä olivat saattamassa myös murhatun toimittajan kaksi aikuista lasta.

Paikalla oli paljon diplomaatteja, mutta Venäjän viranomaisia ei juurikaan paikalla ollut. Presidentti Putin oli hautajaisten aikaan vierailulla Saksassa.

Politkovskajan hautajaisten aikaan järjestettiin muistotapahtumia mm. Pietarissa, Jekaterinburgissa ja Kiovassa.

Anna Politkovskaja haudattiin 10.10.2006 ilman tietoa, kuka hänet surmasi.

Teksti: Paavo Rytsä

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa alettiin esittämään myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto