Hyppää pääsisältöön

Tarja Turusen ero Nightwishista

Tarja Turunen oli Nightwish-yhtyeen vokalisti 21. lokakuuta 2005 asti, jolloin bändin jäsenet ilmoittivat mediaan lähetetyllä avoimella kirjeellä irtisanoneensa vokalistinsa.

Erokirjeessä Turusta luonnehdittiin rahanahneeksi diivaksi, joka aliarvosti fanejaan. Avoimesta irtisanomisesta nousi valtaisa mediakohu.

Turunen kertoi oman näkemyksensä lehdistötilaisuudessa eron jälkeen. Hänen mukaansa ero johtui monien väärinkäsitysten summasta.

Turunen sanoi myös tunteneensa itsensä ahdistuneeksi jo pidemmän aikaa ja harkinneensa eroa seuraavan levyn jälkeen.

Turunen syntyi Kiteellä vuonna 1977. Hän aloitti klassisen musiikin harrastamisen jo kuusivuotiaana. Myöhemmin Turunen opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja lauloi heavymetalbändi Nightwishin solistina.

Lehdistötilaisuuden jälkeisessä infossa Turunen kertoo jatkosuunnitelmistaan.

Teksti: Seija Aunila

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto