Hyppää pääsisältöön

James Brown, soulin Kummisetä

James Brown nauraa autonpenkillä.
James Brown nauraa autonpenkillä. Kuva: Yle kuvanauha James Brown

James Brown kantoi arvonimiä ”Mr. Dynamite”, ”showbisneksen ankarimmin työskentelevä mies” ja ”soulveli numero 1”. Kaikki nämä saapuivat Suomeen vuonna 1978.

Tietolaatikko

James Brown esiintyi Pori Jazzissa vuosina 1988, 1995 ja 2003, jolloin soul-kuninkaalta liikeni aikaa jutusteluun ja tanssahteluun myös presidentti Tarja Halosen kanssa.
Brown kuoli keuhkokuumeen aiheuttamaan sydämen pysähdykseen joulukuussa 2006.

Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa syntynyt James Brown (3.5.1933 - 25.12.2006) kohosi 1960-luvun alkuvuosina soulmusiikin kärkinimien joukkoon. Out of Sightista (1964) alkanut hittisarja sekä albumi Live at the Apollo nostivat hänet suursuosioon myös valkoisen yleisön keskuudessa.

Suurhitti Papa´s Got a Brand New Bag (1965) merkitsi radikaalia siirtymää riisutumpaan, epämelodisempaan tyyliin, jossa koko soittimistoa käsiteltiin lyömäsoittimien tapaan. Se petasi maaperää 1970-luvun funkmusiikille.

Brownin musiikillinen vaikutus oli laaja, ja myöhempinä vuosikymmeninä se näkyi etenkin hip hopin piirissä. Hän oli monine sijoituksineen myös ”mustan kapitalismin” esitaistelija, jos kohta raha-asioihin liittyi myös sotkuja. Henkilökohtaista elämää varjostivat monet syytteet perheväkivallasta ja huumeista.

James Brown vieraili Suomessa vuonna 1978. Lehdistötilaisuudessa hän puhui mm. soulin ja diskomusiikin suhteesta, arvostamistaan artisteista, yrityksestään hillitä väkivaltaisuuksia Martin Luther Kingin salamurhan jälkeen, afrikkalaisista juuristaan ja studiotyöskentelystään.

Kommentit