Hyppää pääsisältöön

Porvarihallitus säästötalkoissa – 1990-luvun lamassa kellutettiin markkaa ja pidettiin pankkeja pystyssä

Esko Ahon hallitus, ministerit vannovat virkavalan 1991.
Pääministeri Esko Aho ja ministerit Tytti Isohookana-Asunmaa, Pirjo Rusanen, Hannele Pokka, Iiro Viinanen ja Martti Pura vannovat valan käsi raamatulla Valtioneuvostossa toukokuussa 1991. Esko Ahon hallitus, ministerit vannovat virkavalan 1991. Kuva: Pekka Sipilä / Yle Esko Aho,Hannele Pokka,Iiro Viinanen,Martti Pura,Tytti Isohookana-Asunmaa,Pirjo Rusanen

Vuoden 1991 eduskuntavaalit pidettiin huonontuneiden taloudellisten suhdanteiden varjostamina. Tulossa olevan laman syvyyttä ja synkkyyttä ei ollut kuitenkaan vielä ymmärretty.

Holkerin hallituksen epäsuosio sekä sosiaalidemokraattien johtajuusongelmat Kalevi Sorsan jätettyä puheenjohtajan tehtävät murensivat kokoomuksen ja SDP:n kannatusta vuoden 1991 eduskuntavaaleissa. SDP menetti kahdeksan ja kokoomus 13 paikkaa.

Sen sijaan oppositiossa olleen, Suomen keskustaksi nimensä muuttaneen entisen Keskustapuolueen vaalit nostivat takaisin vallan huipulle. Puolue lisäsi kannatustaan reilusti ja sai uuteen eduskuntaan kaikkiaan 55 kansanedustajaa. Puoluesihteeri Seppo Kääriäinen luonnehti 15 paikan lisäystä ”veret seisauttavaksi vaalivoitoksi”.

Keskustan ohella vaalien voittajiin kuului myös Vihreä Liitto, jonka eduskuntaryhmän vahvuus nousi kuuden lisäpaikan ansiosta kymmeneen. Uutena puolueena eduskunnassa aloitti lakkautetun SKDL:n perillinen Vasemmistoliitto.

Hallitusneuvottelut käytiin vaalit voittaneen keskustan johdolla, ja pääministeriksi nousi puolueen puheenjohtaja Esko Aho. 36-vuotiaasta Ahosta tuli samalla Suomen siihenastisen historian nuorin pääministeri.

Ahon hallituksen myötä maa sai pitkän tauon jälkeen porvarihallituksen. Hallituksessa oli kahdeksan keskustan ja kuusi kokoomuksen ministeriä sekä kaksi ministeriä RKP:stä ja yksi Kristillisestä liitosta.

Devalvaatio, markan kelluttaminen ja pankkikriisi

Ahon hallituksen tavoitteena oli tervehdyttää umpikujaan ajautunut Suomen talous ja turvata rajusti heikentynyt työllisyys. Julkinen talous joutui ankaralle säästökuurille. Budjettileikkauksista vastuussa ollut valtiovarainministeri Iiro Viinanen herätti voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.

Marraskuussa 1991 vahvan markan politiikka oli umpikujassa ja 15.11.1991 markka pakkodevalvoitiin. Devalvaatiolla tarkoitetaan valuutan arvon tarkoituksellista heikentämistä suhteessa muihin valuuttoihin. Sen avulla pyritään parantamaan kilpailukykyä ja saada vientiteollisuus vetämään, koska valuutan arvon laskiessa vientituotteet halpenevat.

Markka päästettiin lopullisesti kellumaan 8. syyskuuta 1992. Kelluva valuuttakurssi tarkoitti sitä, että markan arvo määräytyi jatkossa kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella.

Ahon hallituksen tehtäväksi tuli myös pankkikriisin hoito. 1980-luvun lopulla luottoja hölläkätisesti myöntäneet pankit ajautuivat 90-luvun alussa suuriin vakavaraisuusongelmiin, kun luottojen vakuudeksi hyväksyttyjen kiinteistöjen arvo romahti laman seurauksena. Pankkijärjestelmän pelastamiseksi eduskunta päätti hallituksen esityksestä kymmenien miljardien markkojen suuruisen tuen myöntämisestä vaikeuksiin ajautuneille pankeille.

Suomen jäsenyysneuvottelut Euroopan unionin kanssa ajoittuivat niin ikään Ahon hallituskaudelle. Pääneuvottelijoina toimivat ulkoministeri Heikki Haavisto sekä ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen.