Kalevan kansan luvattu saari

Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan Malcolm Islandille perustettu Sointulan ihanneyhdyskunnan taru oli lyhyt. Silti sitä pidetään ehkä merkittävimpänä suomalaisista ihannesiirtokunnista kautta aikain.

Sointulan perusti Matti Kurikka vuonna 1901. Kurikka oli saapunut Kanadaan Australiasta, jonne hän oli niin ikään perustanut ihanneyhteiskunnan. Kanadaan hän tuli Kanadansuomalaisten kutsumana. Suomalaiset halusivat kapitalismista eroon; heidän työnsä kaivoksissa oli raskasta ja vaarallista. Ilmapiiri oli otollinen Kurikan sosialistisen ihanneyhteiskunnan syntyyn.

Kalevan Kansan perustaminen keräsi paljon kannatusta ja osuuskunnan käyttöön päätettiin ostaa Malcolm Island eli Malkosaari. Saari sijaitsi Vancouver-saaren ja manner-Kanadan välissä.

Vuonna 1901 osakeyhtiö Kalevan Kansa teki sopimuksen Brittiläisen Kolumbian hallituksen kanssa, jossa osakeyhtiö sai koko saaren ilmaiseksi ja seitsemän vuoden verovapauden. Vastuuna oli asuttaa saarelle ainakin 350 henkeä.

Luomispäivinä Sointula sai nimensä
Kurikka kutsui Suomesta avukseen hengenheimolaisensa ja ystävänsä A.B. Mäkelän. Molemmat olivat haaveissaan suureellisia: koko Suomen työväen tulisi muuttaa Brittiläiseen Kolumbiaan. Toveruksista Kurikka oli kuitenkin idealisti ja Mäkelä realisti. He saattoivat esimerkiksi kiistellä rahojen käytöstä: Kurikka halusi ostaa pianon, sillä musiikin avulla ihmiset saisivat sielun ravintoa, mutta Mäkelä käytti pianoa varten varatut rahat lehmiin, jotta lapset saisivat maitoa.

Alkuun Kurikka ja Mäkelä puhalsivat yhteen hiileen ja mainostivat Malkosaarta Suomeen ja Yhdysvaltoihin. Väkeä virtasi saarelle, jossa aloitettiin raskaat jättiläispuiden raivaustyöt viljelysmaan toivossa.

Juhannuksena 1902 saarelle odotettiin monia uusia asukkeja. Saarella juhlittiin viisi päivää, ja niitä päiviä alettiin kutsua luomispäiviksi. Alkoholilla ei ollut asiaa juhliin, sillä Kalevan Kansa oli raittiusmielinen yhdistys. Myös tupakointia ja kiroilua paheksuttiin ankarasti.

Juhannusjuhlissa keksittiin Kalevan Kansan utopiayhteiskunnan nimi Sointula. Kurikka valittiin Sointulan presidentiksi. Tähän aikaan ihanneyhteisössä asui 127 jäsentä, joista suurin osa oli miehiä.

Sointulaan haluaville esitettiin korkeita eettisiä vaatimuksia: piti hyväksyä yhteistalous ja yhteiselanto, ja valmistautua kieltäytymään ja luopumaan monista asioista, jotta edellä mainitut tavoitteet toteutuisivat. Siitä huolimatta Sointulaan oli varsinainen tunku.

Yhteisön elinkeinot eivät pitäneet talousongelmia poissa

Sointulan elinkeino lähti liikkeelle sahalaitoksen rakentamisesta. Höyryllä toimiva sahalaitos ei tuottanut talonrakennuslautoja kovin nopeasti, joten uudet tulijat joutuivat odotellessa nukkumaan teltoissa jopa talviaikoina. Puiden raivaamistyöt laahasivat myös. Vuonna 1902 Sointulan asukasluku yli 200 ja samana vuonna saatiin hyvä kalasaalis. Myöhemmin kalatalouden merkitys yhteisölle kasvoi entisestään.

Saarelle perustettiin myös muun muassa suutari, räätäli, valokuvausliike ja lastenkoti. Lastenkoti oli Kurikan mielestä tärkeä kahdesta syystä: jotta äidit vapautuisivat lastenhoidosta muihin töihin ja jotta lasten sisäinen parantuminen lähtisi ajoissa liikkeelle.

Yhteistaloudessa jokainen sai dollarin palkkaa päivässä, ilmaisen asunnon, vaatteet ja ruoan. Ilmaisista hyödykkeistä huolimatta moni näpisteli ekstraa. Työpäivä oli aluksi sovittu kahdeksan tunnin mittaiseksi, mutta myöhemmin sitä jouduttiin pidentämään.

Kalevan Kansa oli elänyt velaksi ja talous oli retuperällä. Kuin pisteenä iin päälle sattui Sointulassa tuhoisa kerrostalopalo tammikuussa 1903. Palossa kuoli 11 ihmistä ja vahingot olivat 10 000 dollaria. Pahat kielet kertoivat Kurikan olleen palon takana; hän oli sytyttänyt palon hävittääkseen osakeyhtiön kirjanpidon. Tulipalon jälkeen yleinen mieliala Sointulassa oli myrkyttynyt, ja päämiesten Mäkelän ja Kurikan välit saaneet myöhemmän välirikon alkupisteen.

Idealisti ja realisti törmäyskurssilla

Vuonna 1904 Sointulassa oltiin toiveikkaita. Yhdyskunta oli saanut lainaa, jolla tosin maksettiin edellisiä lainoja, ja oli rakennettu uusi saha. Käteisestä oli kova pula yhdyskunnassa, joten suomalaiset ottivat vastaan huonosti palkatun siltaprojektin Pohjois-Vancouverista. Projektin hyvin hoitamisella uskottiin saavan uusia töitä, joiden avulla Sointulan taloudellinen ahdinko hellittäisi. Siltaurakka oli erittäin tappiollinen: suomalaiset tekivät ilmaista työtä ainakin 8000–9000 dollarin edestä, ja palkkaa saatiin vain 3000 dollaria.

Talouskriisin ja karhukirjeiden lomassa päämiehet Kurikka ja Mäkelä ottivat yhteen. Riita lähti liikkeelle kahden yhteisön jäsenen erottamisesta. Kun Kurikka jäi erottamisen puoltamisessa alakynteen, uhkasi hän itse lähteä saarelta, jollei miehiä erotettaisi. Näin kokous painostettiin Kurikan tahtoon. Seuraavassa yhteiskokouksessa Mäkelä uhkasi vangita Kurikan sen kummemmin vangitsemisen syitä perustelematta.

Johtoryhmän kokouksessa vuonna 1904 Kurikka vihdoin erosi, lähti Malkosaarelta kannattajineen, eikä koskaan palannut takaisin. Kurikan lähdön jälkeen joulukuussa 1904 Kalevan Kansan maat palstoitettiin ja sahalaitoksen varasto myytiin, jotta velkoja saataisiin pienennetyksi. Kalevan Kansan viimeinen yhtiökokous pidettiin toukokuussa 1905, jolloin asiana oli osakeyhtiön lakkauttaminen.

Teksti: Sonja Fogelholm

Lähteet: Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa, Otava (1985), Sointula-dokumentit