Nuori Jarkko Laine uskoi runoon ja alkukommunismiin

Tuleva kirjailijaliiton puheenjohtaja ja Finlandia-ehdokas oli 1960-luvulla kotimaisen undergroundin keskushahmoja ja Suomen Talvisota 1939–40 -ryhmän pääanarkisteja.

Jarkko Laine (1947–2006) nousi julkisuuteen runokokoelmalla Muovinen Buddha (1967) ja romaanilla Haamumaili (1968). Hänen varhaisessa tuotannossaan näkyivät vahvasti amerikkalaisen beat-sukupolven ja vastakulttuurin vaikutteet. Runoissa vilisi niin korkeakirjallisia kuin populaarikulttuurisia viittauksia. Laine oli keskeisesti mukana Suomen Talvisota 1939–40 -taiteilijaryhmässä, jonka toimintamuotoihin kuuluivat hämmentävät, monitaiteiset live-esiintymiset, monistettu Aamurusko-lehti sekä radio-ohjelmasarja Maanalaista menoa.

Runolla on sama virka kuin kaikella elämään liittyvällä, koska runous on elämää.― Jarkko Laine radiohaastattelussa 1971

Pentti Fagerholmin vuonna 1971 tekemässä haastattelussa nuori radikaali lyyrikko kertoo kannattavansa kommunismia, joka olisi "lähinnä ihmisen peruselämää, luontoa ja runoa". Hänen ihanneyhteiskunnassaan työtä ei tehtäisi voiton tähden, ja ihminen eläisi sopusoinnussa luonnon kanssa. Maailman vapaimmiksi yhteiskunniksi Laine arvioi Kuuban tai Kiinan. Kommunistien Kansan Uutiset -lehti ryöpytti Lainetta tämän sosialismikäsityksistä.

Samat teemat toistuvat runoilija ja toimittaja Arto Kytöhongan vuonna 1970 tekemässä radiohaastattelussa, jonka aiheena on Laineen tuore runokokoelma Tulen ja jään sirkus. Kytöhongan mukaan teos henkii anarkistista maailmankatsomusta, jossa jokainen on oman onnensa seppä. "Marxin ja Coca-Colan lapseksi" tituleerattu Laine tarkentaa, että vallankumousta tehtäessä kyllä tarvitaan Leninin oppeja, mutta päämääränä pitäisi kuitenkin olla alkukommunistinen tai anarkistinen yhteisömuoto.

Suomalaisen lyriikan kenttä oli Laineen mielestä nuiva ja maho, mutta hän puhuu haastattelussa silti innostuneena runon merkityksestä ja mahdollisuuksista. Kansa oli vieraannutettu runoudesta, mutta se pitäisi saada ymmärtämään että runoja voi lukea monella eri tavalla. Tarvittaisiin lukupiirejä tai ”kulttuurikonsulentteja”, jotka tulkitsivat lyriikkaa ihmisille.

Soivia runoja

Laineen vahvat runokuvat ja naseva sanonta taipuivat jo varhain lauluiksi. Jo keväällä 1968 esitetyssä runo-musiikkikollaasissa Yksinäinen ratsastaja kuultiin kaksi sävellystä, jotka perustuivat Muovisen Buddhan runoihin Boddhisatvan 178. kertomus ja Huhu kauniista mallinukesta. Eero Koivistoisen samana vuonna tekemän Valtakunta-albumin muistetuimpiin kappaleisiin kuuluvat Laineen tekstittämät Lennosta kii ja Pientä peliä urbaanissa limousinessa.

Suomen Talvisota 1939–40 -yhtyeen albumilla Underground-rock (1970) kuultiin kolme Laineen sanoittamaa biisiä, joista tunnetuin lienee Kekkonen-rock. M. A. Nummiselle ja Suomen Talvisodan pääsolistille Rauli Badding Somerjoelle Laine kirjoitti useita tekstejä. Badding-kappaleista kuuluisimpia ovat Bensaa suonissa ja Fiilaten ja höyläten. Laine teki tilaustekstejä myös mm. SKDL:n vaalilevylle sekä Kirka Babitzinille. Näistä puhutaan Radiomafian vuonna 1993 tekemässä Radiomafian haastattelussa.

Kirkan levy-yhtiö otti yhteyttä ja kysyi voisinko mä kääntää sille biisejä. Se vaikutti siihen että mä lopetin tekstien tekemisen, se alkoi olla jo niin epätodellista.― Jarkko Laine radiohaastattelussa 1993

Samassa Radiomafian haastattelussa Laine sanoo kokeneensa varsinaisen sosialistisen työväenliikkeen sittenkin varsin etäiseksi. Hänen nuoruuden ajattelunsa oli pikemminkin "iloista kaikenkaatamista ja nuorten ihmisten luontaista tasa-arvon ja oikeudentuntoa", jossa oli mukana vasemmistolaisuutta ja varhaista vihreyttä.

Underground-poeetan viitta istui tiukassa Laineen hartioilla, mutta vuosikymmenten saatossa hän oli noussut kirjailijana ja kirjallisena vaikuttajana vakiintuneeseen asemaan, julkaissut omien teostensa lisäksi monia käännöksiä ja toiminut pitkään Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana. Näistäkin puhutaan vuoden 1993 haastattelussa. Ennen sen ulostuloa Laineen proosateos Maailman yksinäisin mies oli nimetty Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Palkinnon vei kuitenkin Leena Krohn.