Hyppää pääsisältöön

CMX kuulotestissä

CMX-yhtyeen jäsenet Aki Yrjänä ja Janne Hamlkrona käyvät kuulotestissä. Kovasta musiikista huolimatta muusikoiden kuulo on vielä varsin hyvä, vaikka pientä kuulon alentumaa on jo nähtävilläkin.

Rock-muusikon on vaikea välttyä melulta. Kuulotestin tuloksia tulkitseva lääkäri Pentti Akaan-Penttilä yrittää kuitenkin keksi ratkaisua meluongelmaa.

Oivaltava lääkäri ehdottaa mm. värikkäitä kuulosuojaimia. Aki Yrjänä suhtautuu ehdotukseen hieman varauksella.

Melu on kuitenkin todellinen terveyshaitta. Pitkäaikainen, yli 90 desibelin, melulle altistuminen aiheuttaa lähes aina pysyvän kuulovaurion. Kuulon heikkeneminen ei ole ainoa melun aiheuttama haitta, vaan lisäksi ihminen voi kärsiä myös esimerkiksi korvien tinnituksesta.

Teksti: Seija Aunila

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto