Hyppää pääsisältöön

Undergroundpiirtäjä Timo Aarniala toivoi Suomeen rohkeaa sarjakuvaa

Piirtäjä Timo Aarniala toivoi vuonna 1971, että Suomeen syntyisi itsenäisiä sarjakuvalehtiä, jotka julkaisisivat myös politiikkaa, uskontoa ja seksiä käsitteleviä tarinoita.

Timo Aarniala (1945–2010) nousi 1960- ja 70-lukujen taitteessa suomalaisen undergroundsarjakuvan johtavaksi nimeksi.

Hänen kirjansa Salaisuuden varjo ja Kyynelten tie sekä lukuisat lehtisarjakuvat avasivat tietä uudelle suomalaiselle piirtäjäpolvelle.

1960-luvun lopulla hän teki psykedeelistä valoshow'ta monille bändeille, kuten Suomen Talvisota 1939–40:lle, Spermille, Mosaicille, Baby Grandmothersille ym. Aarnialan ja Meri Vennamon oma Those Lovely Hula Hands -yhtye toimi samoihin aikoihin.

Aarniala tunnettiin myös monista kirjakuvituksista ja levykansista, joista kuuluisin on Suomen Talvisodan Underground-rock (1970). 1970-luvulla hän toimi opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa.

Oheisessa haastattelussa Aarniala kertoo joutuvansa harrastamaan itsesensuuria, koska suomalaiset lehdet eivät ota vastaan kaikkea sarjakuvaa. Sarjakuvia voi Aarnialan mukaan piirtää jokainen.

  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto