Hyppää pääsisältöön

Ikibeatle Paul McCartney

Aatelisarvolla palkittu basisti on johtanut omia bändejään yli 30 vuotta, mutta hänet muistetaan aina ennen kaikkea The Beatles -yhtyeen jäsenenä ja lauluntekijänä.

Paul McCartney (s. 1942) soitti Beatlesissa vuosina 1960 - 1970. Yhdessä John Lennonin kanssa hän vastasi pääosasta yhtyeen kappaleita.

Beatlesin hajottua McCartney perusti vaimonsa Lindan kanssa Wings-yhtyeen, joka toimi vuoteen 1980. 1980-luvun lopulla hän kokosi uuden bändin omalla nimellään.

1990-luvulla McCartney otti vanhat Beatles-hitit jälleen ohjelmistoonsa.

Paul McCartney esiintyi Suomessa kesäkuussa 2004. Oheinen haastattelu on tehty Tanskan Horsensissa pidetyn konsertin yhteydessä.

61-vuotias McCartney puhuu siitä, millaista on olla Paul McCartney vuonna 2004. Hän kertoo myös musiikillisista vaikutteistaan - Elviksestä, Bob Dylanista ja virkaveljistään Beatles-yhtyeessä.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto