Hyppää pääsisältöön

Kansanapu auttaa sodan keskellä

Sotaa käyvä Suomi yritti parhaan kykynsä mukaan kantaa vastuuta myös yhteiskunnan vähäosaisista. Heikoimmassa asemassa olivat vanhukset ja lapset, jotka sodan vuoksi olivat menettäneet huoltajansa rintamalle tai jääneet isän kaaduttua sotaorvoiksi.

Kun yhteiskunnan avustuskoneisto oli ylikuormitettu, maahan syntyi erilaisia vapaehtoisia huoltojärjestöjä jo talvisodan aikana.

Jatkosodan alussa valtakunnallisen huoltotoiminnan keskusjärjestöksi perustettiin Suomen Huolto – Finlands Folkhjälp -niminen järjestö. Sen taustajärjestöinä olivat kaikki tärkeimmät kansalaisjärjestöt.

Koko maan kattavaan organisaatioon kuului yli 500 paikallista Vapaan Huollon keskusta.

Suomen Huollon keräystoimintaa varten perustettiin vuonna 1942 Kansanapu-niminen keräyselin. Suomen Huollon työ jatkui olympiavuoteen 1952 asti.

Teksti: Reijo Perälä

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto