Hyppää pääsisältöön

Stundarsin käsityöläiskylä

Stundarsin käsityöläiskylä sijaitsee Mustasaaressa Pohjanmaan maakunnassa.

Alueella on nykyisin kymmeniä rakennuksia, jotka kuvaavat hyvin aikakautensa asumista ja arkkitehtuuria.

Stundarsin yhteisö on vilkas, ja siellä voi nähdä mm. vanhan ajan käsityötaitoja. Nykyihmiselle on piristävää nähdä mm. kehräämistä, karstaamista tai vanhan sepän töitä.

Tässä Suomen seitsemät ihmeet -sarjan osassa nähdään myös Stundarsissa pidetyt vanhan ajan juhlat pelimanneineen. Pitoateria syödään ulkosalla, ja juhlien isäntä pitää nk. kuuliaispuheen.

Museoaluetta ylläpitää Stundarsin kotiseutuyhdistys, joka on perustettu vuonna 1973.

Teksti: Paavo Rytsä

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

  • Hard Rock Hallelujah! – Lordi rokkasi Suomelle euroviisuvoiton 2006

    Lordi toi Suomelle historiallisen euroviisuvoiton 2006.

    Finland twelve points! Suomi 12 pistettä! Kolme sanaa, joita harvoin on Euroviisuissa kuultu, mutta vuonna 2006 ne lausuttiin peräti kahdeksan kertaa. Lordi pokkasi Suomen ensimmäisen euroviisuvoiton kaikkien aikojen piste-ennätyksellä ja viisuhistorian ensimmäisenä hard rock -yhtyeenä. Elävän arkiston koosteessa muistellaan Lordin matkaa karsinnoista aina Kauppatorin yleisöennätyksen keränneisiin voitonjuhliin asti.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto