Hyppää pääsisältöön

Rantapoju Mike Love

"Aluksi Beach Boys päätti tehdä laulun lainelautailusta. Sitten teimme niitä muistakin aiheista: tytöistä, autoista ja koulusta."

Tietolaatikko

Beach Boysin perustivat veljekset Brian Wilson, Carl Wilson (1946 - 1998) ja Dennis Wilson (1944 - 1983), heidän serkkunsa Mike Love sekä Al Jardine.
Brian Wilsonin lopetettua live-esiintymiset vuonna 1964 hänen seuraajakseen vakiintui Bruce Johnston.
Carl Wilsonin kuoltua Jardine jätti yhtyeen, ja 2000-luvulla Love ja Johnston ovat sen ainoat vanhat jäsenet
Beach Boys esiintyi Suomessa ensi kerran Parolan ja Keimolan juhannusjuhlissa vuonna 1969.

Vuonna 1961 perustettu Beach Boys oli 1960-luvun puolivälissä ainoa amerikkalaisyhtye, joka kykeni kilpailemaan suosiosta The Beatlesin kanssa.

Se löi itsensä läpi upeilla moniäänisillä lauluilla, jotka kertoivat kalifornialaisista perusasioista, etenkin lainelautailusta. Tosiasiassa rumpali Dennis Wilson oli ryhmän ainoa surffaaja.

Säveltäjä Brian Wilson kehitti bändin sointia yhä kunnianhimoisempaan suuntaan. Klassikkosingle Good Vibrations ja albumi Pet Sounds (1966) ovatkin jääneet rockhistorian merkkipaaluiksi.

Wilson pyrki luomaan Beach Boysille samanlaisen taiteellisen monumentin kuin The Beatlesin albumi Sgt. Pepper´s Lonely Hearts Club Band hänestä oli.

Mielenterveys- ja huumeongelmista kärsineen säveltäjän suurtyö Smile jäi kuitenkin kesken ja ilmestyi vasta 2004.

Beach Boys jatkoi kuitenkin sinnikkäästi toimintaansa läpi vuosikymmenten.

Kesäkuussa 1993 yhtye esiintyi Helsingissä pidetyssä puistokonsertissa.

Laulaja Mike Love puhuu oheisessa haastattelussa bändin alkuvaiheista, jolloin ainoa soittotaitoinen oli kitaristi Carl Wilson.

Hän luonnehtii myös soittokavereitaan ja kuvailee Brian Wilsonin sairastumista.

Mike Love kertoo niinikään tutustumisestaan Maharishi Mahesh Yogiin ja transkendeettiseen meditaatioon. Love on opettanutkin mietiskelyä. TM:n avulla ainakin hän on säilyttänyt mielenterveytensä ja tasapainonsa.

Beach Boys –historian pahimpia puolia ovat Loven mukaan ahnaat levy-yhtiöt sekä huumeet, jotka tuottivat suuria ongelmia sekä Brian Wilsonille että hänen veljelleen Dennisille.

Haastattelu on englanninkielinen ja ilman tekstitystä.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto