Hyppää pääsisältöön

Opaskoirat sodassa sokeutuneiden apuna

Sodassa näkönsä menettäneiden avuksi koulutettiin jo heti talvisodan jälkeen opaskoiria. Ensimmäiset opaskoirat luovutettiin sotasokeille syksyllä 1940. Filmissä Opaskoira sokean luotettavin ystävä koulussa ja työssä (1940) kerrotaan muun muassa, tutustutaan opaskoirakoulutukseen.

Selostaja huomauttaa heti aluksi, että ulkomailla, erityisesti Saksassa on ollut opaskoiria sokeiden apuna huolehtimassa heidän turvallisuudestaan. Suomessakin asiaa oli pohdittu ennen sotaa, mutta talvisodan jälkeen asia tuli ajankohtaiseksi. Suomen Palveluskoiraliitto, Punainen Risti ja Suomen Filmiteollisuus päättivät järjestää ensimmäisen opaskoirakurssin. Kurssi aloitettiin Hämeenlinnassa keväällä 1940 ja se jatkui Helsingissä.

Paras koirarotu tähän tehtävään sanottiin olevan schäfer eli saksanpaimenkoira, joka selostajan mukaan on "viisain ja urhoollisin". Koiran valinta on kuitenkin vaikea työ. Jotta se kelpaisi opaskoiraksi, on sen oltava "hyväluonteinen eikä se missään tapauksessa saa omata taipumusta vihaisuuteen". On myös tärkeää, että kukin saa omaa luonnettaan vastaavan koiran.